Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Turkistarhaajan tilanne Suomessa on vaikea.
Turkisten kysyntä on pitkään ollut laskussa: jo viisi vuotta sitten Yle uutisoi, että turkisalalla on takanaan pitkä alamäki. Silloin kysyntään toivottiin käännettä muiden vaatemateriaalien mikromuovien pelosta, mutta käännettä ei koskaan tullut.
Nykyään tarhojen kannattavuus on niin heikkoa, että suuret pankit eivät uskalla myöntää lainoja turkisyrityksille.
Jos asiaa katsoo kylmän rahan näkökulmasta, turkisala on tehnyt taktisen virheen. Alan etujärjestö Fifur on sitkeästi lobannut taloudellisesti kannattamattoman toiminnan jatkamisen puolesta.
Virheestä ovat maksaneet ensi sijassa miljoonat siniketut, minkit ja supikoirat, jotka ovat viettäneet elämänsä pienessä häkissä. Mutta sinnittelystä viimeiseen asti ovat kärsineet myös tarhaajat.
Sadat turkistarhaajat ovat jo lopettaneet toimintansa viimeisen vuosikymmenen aikana. Marraskuussa 2024 turkistarhoja oli Ruokaviraston tietojen mukaan 280, kun vielä vuonna 2013 tarhoja oli Fifurin tietojen mukaan 965 kappaletta.
Jos turkistarhaus olisi kielletty vuonna 2013, kun ensimmäinen kansalaisaloite asiasta tuli eduskuntaan, tarhaajat olisivat todennäköisesti saaneet valtiolta luopumistukia. Sen sijaan tarhoja on nyt lopetettu ilman tukia talouden pakkoraossa, pahimmillaan konkurssissa.
Moni on menettänyt säästönsä investoimalla alalle, jolla ei ole tulevaisuutta. Hukkaan kuluneet vuodet olisi voinut etsiä muuta työtä tai elinkeinoa, ehkä jopa muokata tilaansa johonkin muuhun tuotantoon sopivaksi.
Näyttää siltä, että enemmistölle tarhaajista aikainen lopettamispäätös tukien kera olisi ollut parempi vaihtoehto kuin eteenpäin kitkuttelu ja toiminnasta luopuminen pakkoraossa.
Kitkuttelu vaikuttaa yhä jatkuvan, vaikka varoituskellojen olisi pitänyt soida viimeistään, kun ensimmäiset lintuinfluenssatartunnat havaittiin turkistarhoilla syksyllä 2023.
Tuolloin menetettiin tuhannen ketunnahan paikka lopettaa tarhaus heti ja hallitusti. Ruokavirasto määräsi lopetettavaksi noin 250 000 minkkiä, kettua ja supikoiraa lintuinfluenssatartuntojen vuoksi.
Valtio maksoi korvauksia lopetetuista eläimistä noin 50 miljoonaa euroa – ne rahat olisi pitänyt suunnata tarhaajien luopumistukiin. Sen sijaan niillä päädyttiin tekohengittämään kuolemassa olevaa alaa.
Samanlaista tekohengitystä oli näköpiirissä jo pari vuotta aikaisemmin. Silloin alalle jaettiin koronatukia lähes 33 miljoonan euron edestä.
Tarhaus siis jatkuu ja jatkuu, vaikka homman tulevaisuuden näkymät ovat olemattomat. Näköpiirissä ei ole käännettä, joka muuttaisi toiminnan voitolliseksi. Toimintaan investointi on venäläistä rulettia: koko ajan alan yllä leijuu mahdollisuus, että jossain kohtaa tarhaus lopulta kielletään – joko kansallisesti tai koko EU:ssa.
Turkistarhaus on jo kielletty noin 20 Euroopan maassa, ja jopa 80 prosenttia suomalaisistakin vastustaa nykymuotoista turkistarhausta. Lisäksi THL arvioi, että nykymuotoinen tarhaus muodostaa jatkuvan pandemiauhan.
Tarhaajien näkökulmasta olisi parasta, että kieltopäätös tulee mahdollisimman nopeasti, jotta he eivät turhaan investoi toiminnan jatkamiseen, ja lopettaminen voitaisiin hoitaa hallitusti.
Nykyhallituksen tulisi korjata edeltäjiensä virheet ja valmistella kieltopäätös nopeasti. Valitettavasti näin ei näytä tapahtuvan. Maa- ja metsätalousministeriö keskittyy lähinnä pohtimaan, voisiko kettuja kasvattaa suuremmissa häkeissä.
Suuremmat ja virikkeelliset häkit maksaisivat satoja miljoonia euroja, johon tarhaajilla ei tietysti ole varaa. Eikä kannattamattomaan toimintaan tosiaan kannata investoida.
Turkisten vastainen yleinen mielipide tuskin muuttuu uudistuksen seurauksena. En ainakaan itse ajattele, että ala muuttuisi yhtään sen eettisemmäksi, jos kettujen häkkikoko kasvaisi 40 prosentilla. Häkissä ne ketut silti eläisivät.
Myös osa tarhaajista on ymmärtänyt, että luopuminen on järkevin vaihtoehto. Yle uutisoi vuoden 2023 lopulla, että joukko turkistarhaajia haluaisi keskittyä alan alasajoon ja luopumistukiin, mutta he kokevat, että alan etujärjestö Fifur painostaa heitä.
Ei tarhauksen vapaaehtoinen lopettaminen taatusti helppoa ole. Monen tarhaajan säästöt, työ ja elämä on tarhoissa kiinni. Toisaalta kannattamattoman toiminnan jatkaminen on umpikuja.
Tarhaajien kannattaakin toivoa, että jälleen eduskunnan käsittelyssä oleva uusi kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämisestä hyväksytään, ja että mukana tulee vielä viimeinen valtion tukipaketti alalle – tällä kertaa luopumistukien muodossa.
Se vapauttaisi tarhaajankin omasta ”häkistään”.
Matias Mäkiranta
Kirjoittaja on Cambridgen yliopiston taloustieteen maisteri, jota mietityttää, milloin turkistarhausta vastustavat suomalaiset alkavat miettiä muunkin eläintuotannon ongelmia.