Ulkopolitiikan veteraanit lyttäävät Ylen Politiikkaradiossa suomalaispoliitikkojen Trump-väistelyn.

Yhdysvaltain presidentiksi noussut Donald Trump on kuohuttanut maailmaa puheillaan, kuten vaatimalla Tanskalle kuuluvaa Grönlantia Yhdysvaltojen haltuun.

Entinen ulkoministeri ja pitkäaikainen kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) ihmettelee, että Trumpin puheita selitetään Suomessa ”parhaan päin”, vaikka suurvallan johtaja uhkailee sotilaallisen voiman käytöllä ja haluaa muuttaa rajoja naapurustossaan.

Tuomioja moittii ”alamaisiksi” selityksiä siitä, että kyseessä on on vain Trumpin neuvottelutaktiikkaa, eikä mitään ole vielä tapahtunut.

Tuomioja sanoo ymmärtävänsä tiettyyn rajaan saakka sen, että ministerien täytyy puhua diplomaattisemmin, mutta raja on hänen mukaansa jo ylitetty.

– Kysymys on erittäin keskeisestä periaatteesta. Euroopassa pitäisi myöskin pienen Suomen johdon tuoda tämä hyvin selvästi esiin, Tuomioja sanoi Politiikkaradiossa.

Vaara suomettumisesta ”hyvin lähellä”

Toinen konkaripoliitikko, entinen ulkomaankauppaministeri ja kokoomuksen ex-puheenjohtaja Pertti Salolainen sanoo Trumpin toimintaa ”aivan hävyttömäksi”. Sitä ei hänen mukaansa voi millään tavalla hyväksyä.

– On aivan erikoista, että yhden Nato-maan johtaja ilmoittaa, että hän nappaakin toiselta pienen palasen, eikä ihan pientäkään, vaan ison, Grönlannin, Salolainen kummasteli.

– Jos joku olisi kysynyt minulta muutama kuukausi sitten, voiko tällainen ylipäätään olla mahdollista, olisin sanonut ei. Juttu on aivan käsittämätön.

Suomea syytettiin vuosikymmeniä rähmälläänolosta Neuvostoliiton kyljessä, mutta Salolaisen mukaan nyt on kysymys siitä, suometummeko Yhdysvaltojen suuntaan.

– Vaara suomettumisesta on hyvin lähellä sillä tavalla, että emme uskalla sanoa asioita, joita pitäisi sanoa kansainvälisen oikeuden periaatteiden pohjalta, vaan pidämme sordiinoa päällä, ettemme vain loukkaisi isoa veljeä, Salolainen varoittaa.

Entinen ulkoministeri ja perussuomalaisten ex-puheenjohtaja Timo Soini sanoo ymmärtävänsä ministerejä, jotka ovat nyt asemissa ja joilla on virka sekä vaitiolo päällä.

– He joutuvat tehtäviensä ja isänmaan edun vuoksi ottamaan osumaa ja ehkä puremaan rystysiään. Mutta rajat tulevat menemään jossain, ja ne voivat tulla vastaan aika nopeasti, Soini ennakoi.

Jäänmurtajapuheet ”ihan höpöhöpöä”

Presidentti Alexander Stubb kehui torstaina Trumpin tapaa pakottaa Venäjää rauhanneuvotteluihin ja arvioi, että Suomen asema ei ole välttämättä huono, koska Yhdysvaltain ulkopolitiikassa tullaan näkemään hänen mukaansa tällä kaudella enemmän ”diilejä”.

Yhdeksi esimerkiksi Stubb nosti jäänmurtajat, joita Trump on ilmoittanut haluavansa 40. Stubb arvioi, että Suomi olisi asiassa vahvoilla, koska Suomi on rakentanut noin 60 prosenttia maailman jäänmurtajista.

Tuomiojan mukaan koko ajatus 40 jäämurtajasta on ”ihan höpöhöpöä, imaginaarista”.

– Joitain kauppoja voi syntyä, mutta on muistettava, että elämme maailmassa, jossa ilmastonmuutos tulee etenemään nyt Yhdysvaltojen uuden johdon seurauksena entistä nopeammin. Se tarkoittaa sitä, että kohta jäämurtajilla ei ole mitään käyttöä. On aika lyhytnäköistä iloita tällaisesta, Tuomioja lyttää.

Soini: Perussuomalaiset tyri perusteellisesti

Suomessa on herättänyt arvostelua myös se, että presidentti Stubb edustaa Suomea tärkeissä kokouksissa yksin ja pääministeri Petteri Orpo (kok.) on poissa.

Orpo ei ollut paikalla sotilasliitto Naton Itämeren rantavaltioiden huippukokouksessa, jota Stubb isännöi parisen viikkoa sitten Helsingissä.

Sunnuntaina Stubb oli Tanskan pääministerin Mette Frederiksenin illallisella, johon Fredriksen kutsui yllättäen Pohjoismaiden johtoa. Taustalla olivat Trumpin vaatimukset saada Tanskalle kuuluva Grönlanti Yhdysvaltojen haltuun.

Ruotsista ja Norjasta mukana olivat pääministerit.

Soinin mukaan asiaan tarvittaisiin selvyyttä.

– Meillä näyttää olevan perinne, että presidentti pyrkii aina maksimoimaan oman vaikutusvaltansa, oli hänen nimensä mikä tahansa, Soini sanoi.

– Eduskunta on aina herra suhteessa ministeriin, mutta mikä on eduskunta suhteessa presidenttiin? hän kysyi.

Kokoomuksella on ulkopolitiikassa värisuora, kun kokoomustaustaisen presidentin lisäksi pääministeri, ulkoministeri ja puolustusministeri ovat kokoomuslaisia, samoin eduskunnan kahden keskeisen valiokunnan puheenjohtajat sekä Suomen EU-komissaari.

Soinin mukaan hallituskumppanit tekivät virheen, kun tilanne pääsi syntymään.

– Perussuomalaiset tyri perusteellisesti antamalla puolustusministerin salkun kokoomukselle, Soini moitti.

Lohduton kuva uudesta aikakaudesta

Tuomiojan mukaan Trump esittää maailmalle käyttäytymismallia, jota pienet ja isot tulevat noudattamaan.

– Meillä on pikku-Trumpeja ja pikku-Putineita jo versomassa joka puolella, Tuomioja maalaa.

Hänen mukaansa kaikki alkaa jo kielenkäytöstä.

– Se kielenkäyttö, jota Yhdysvaltain presidentti käyttää twiiteissään, on katupoikien solvausta. Tästä tulee uusi normaali, jota peruskoululaiset Suomessakin oppivat.

Timo Soini julistautui perussuomalaisia johtaessaan populistiksi ja avasi tietä maahanmuuttovastaisten voimien nousulle.

Nyt kun Yhdysvaltoja johtaa arvaamaton populisti, ja on nähty, millaiseen kaaokseen hänen aikansa voi johtaa, Soini joutui vastaamaan torstain Politiikkaradiossa kysymykseen siitä, ajoiko hän itse väärää asiaa.

– Jos on liikaa aikaansa edellä, sanotaan hulluksi. Oikeassa pitää olla oikeaan aikaan. Näin tämän tulevan, Soini sanaili vastaukseksi.

Kaduttaako tyyli, jota harrastit?

– Jokainen ymmärtää, että Soini oli oikeassa, hän vitsaili.

Ohjelma loppui naurunremakkaan.