Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo allekirjoittaa maanantaina asetuksen uudesta ohjuspuolustusjärjestelmästä, selviää uutistoimisto CNN:n näkemästä asiakirjasta.

Asetuksen mukaan Yhdysvaltoihin tulee rakentaa avaruuteen sijoittuvia järjestelmiä, jotka havaitsevat ja ampuvat alas Yhdysvaltoihin suuntautuvia ohjuksia.

Asetus ei sisällä budjettia tai aikataulua hankkeelle.

Asetustekstin mukaan järjestelmän nimi olisi ”Iron Dome” eli rautakupoli.

Israelia suojelevalla ohjuspuolustusjärjestelmällä on sama nimi. Yhdysvallat on käyttänyt miljardeja euroja järjestelmän kehittämiseen.

Presidentti Trump lupasi vaalikampanjansa aikana, että hän rakentaisi Yhdysvaltoihin samanlaisen järjestelmän kuin Israelissa.

Yhdysvalloilla on jo nyt lukuisia erilaisia ohjuspuolustusjärjestelmiä. Ne eivät kuitenkaan suojele koko Yhdysvaltain maa-aluetta.

Israelin järjestelmä puolustaa huomattavasti pienempää aluetta kuin mitä Yhdysvallat ilmeisesti suunnittelee. Silti järjestelmän läpi on päässyt lukuisia Hamasin, Hizbollahin ja Iranin ohjuksia.