Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoo olevansa valmis keskustelemaan Yhdysvaltain tuoreen presidentin Donald Trumpin kanssa Ukrainan sodasta ja energiahinnoista. Putin kommentoi asiaa Venäjän televisiossa.

Putin myös kosiskeli Trumpia kutsumalla tätä älykkääksi ja pragmaattiseksi. Trump uhkasi aiemmin kuluvalla viikolla asettaa lisää pakotteita Venäjää vastaan, mikäli Putin ei suostuisi neuvottelupöytään Ukrainan kanssa.

Putinin mukaan liian korkeat tai matalat öljyn hinnat olisivat huono asia niin Venäjän kuin Yhdysvaltojen taloudelle. Putin sanoi, että hänen olisi vaikea uskoa, että Yhdysvaltain presidentti tekisi Yhdysvaltojen taloutta haittaavia päätöksiä.

– Hän ei ole ainoastaan älykäs, vaan myös pragmaattinen henkilö.

Putin sanoi haastattelussa muitakin asioita, jotka epäilemättä ovat Trumpille mieliksi.

Putinin mukaan ”Ukrainan kriisiä” ei olisi tapahtunut, mikäli Trump olisi istunut Valkoisessa talossa vuonna 2022. Lisäksi Putin toisti Trumpin valheelliset väitteet siitä, että Yhdysvaltain presidentinvaalien 2020 tulos olisi väärennetty.

– En voi olla olematta samaa mieltä siitä, että jos hän olisi ollut presidentti – mikäli hänen voittoaan ei olisi varastettu vuonna 2020 – ehkä Ukrainaan ei olisi syntynyt kriisiä vuonna 2022, Putin sanoo.

Ukrainan presidentin kansliapäällikkö Andri Jermak kirjoitti Telegramissa, että ”Putin haluaa neuvotella Euroopan kohtalosta ilman Eurooppaa ja puhua Ukrainasta ilman Ukrainaa. Ei tule tapahtumaan.”

Lähteet: Reuters, AFP