Drill baby drill eli poraa beibi poraa. Se on vetävä slogan, joka tarkoittaa sitä että Yhdysvaltojen pitäisi porata lisää öljyä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump varasti sen vaaliaseekseen Marylandin varakuvernööriltä Michael Steeleltä, joka käytti slogania jo vuonna 2008.
Trump haluaa, että Yhdysvallat tuottaisi enemmän öljyä ja kaasua ja veisi sitä maailmalle. Hän toisti asian virkaanastujaisissaan ja uhkaili samalla Eurooppaa.
– Joko Eurooppa ostaa meiltä lisää öljyä ja kaasua, tai me asetamme tuontitulleja, Trump sanoi.
Onko Euroopasta tai muista maista todella ostajiksi, ja miksi?
1. Eurooppaa ja muitakin kyllä kiinnostaa...
Eurooppa on jo lisännyt öljy- ja kaasuostojaan Yhdysvalloista.
Nesteytetyn maakaasun eli LNG:n tuonti Yhdysvalloista lähes kolminkertaistui vuosina 2021–2023, kun EU pyrki eroon venäläisestä kaasusta.
Noin kolmannes EU:n energiasta tuotetaan yhä öljyllä ja kaasulla, ja Euroopalla on vahva edustus ostajien joukossa:
Yhdysvaltojen on mahdollista lisätä yhä vientiään, analyytikot sanovat.
– Edelleen Euroopan valtiot ostavat öljyä ja kaasua Venäjältä. Moni haluaisi ostaa lisää läntisistä vaihtoehdoista, ja siinä Yhdysvallat on aika hyvä tarjokas, arvioi Danske Bankin vanhempi analyytikko Antti Ilvonen.
EU:hun tulee yhä paljon LNG:tä Venäjältä sodasta huolimatta, viime vuonna ennätysmäärä. Pari kuukautta sitten EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen väläytti venäläisen LNG:n korvaamista amerikkalaiskaasulla.
– Jonkin verran uutta kysyntää löytyy varmasti myös Aasiasta, esimerkiksi Japanista ja Etelä-Koreasta, Ilvonen sanoo.
2. ... mutta tuskin isosti
Ilmassa on kuitenkin merkkejä, jotka puoltavat sitä että jättipotteja ei ole saatavilla.
Fossiilisen energian kulutus maailmassa lisääntyy yhä hienoisesti. Vuonna 2023 kasvu oli 1,5 prosenttia edellisvuodesta, mikä tarkoittaa että markkina kasvaa, mutta hidastuen. Euroopassa fossiilisten kysyntä on vähentynyt jo parinkymmenen vuoden ajan.
– Kovin isoa lisäkysyntää ei maailmalla enää luoda. Toki yhdysvaltalainen fossiilienergia voi korvata jossain muualla tuotettua fossiilienergiaa, sanoo energiayhtiö St1:n kaupallinen johtaja Timo Jokinen.
Näin voisi käydä esimerkiksi venäläisen LNG:n osalta. Mutta EU:sta tuskin on pitkän ajan vienti-eldoradoksi.
EU:n oman raportin mukaan vuosi 2024 jää LNG:n osalta huippuvuodeksi, ja tänä vuonna kulutus kääntyy laskuun. Vuoden 2024 lokakuun loppuun mennessä kulutus oli jo vähentynyt edellisvuoteen verrattuna.
Ilmastotoimet velvoittavat EU-maita isoihin päästövähennyksiin vuoteen 2030 mennessä. Myös talouskasvu mataa, eli energiaa kuluu vähemmän kuin nousukausina.
Isossa kuvassa EU haluaa vähentää riippuvuuttaan suurvalloista. Mini-trumpilaisuus eli oman tuotannon korostaminen jyllää, eikä EU:ssa ole halua kiinnittyä Trumpin kaasuun yhtään enempää kuin on välttämätöntä.
Trumpin uhkaukset ovat jo nostaneet karvoja pystyyn. Muun muassa Saksa on ihmetellyt liittokansleri Olaf Scholzin ja varaliittokansleri Robert Habeckin suulla, miten Saksa ostaisi lisää, kun jo 90 prosenttia sen LNG:stä tulee Yhdysvalloista. Saksa haluaa lisäksi ostaa kaasunsa sieltä, mistä saa sen edullisesti.
Maailman isoista pelureista myöskään Kiina ja Intia tuskin kasvattavat ostojaan isosti. Ne saavat halpaa öljyä Venäjältä, joka myy sitä niille alennuksella menetettyään länsimarkkinoita talouspakotteiden vuoksi.
3. Eikö maailman pitänyt pyristellä eroon fossiilisesta energiasta?
Kyllä. Mutta pyristely kestää pitkään, etenkin kun fossiilienergia on yhä kohtuuhintaista.
Moni maa, kuten Kiina, korvaavat öljy- ja hiilivoimaa ydin-, tuuli- ja aurinkoenergialla.
Yhdysvalloilla on kuitenkin suuri merkitys, ja sen energiasta edelleen lähes 80 prosenttia on peräisin fossiilisista lähteistä.
Ajatus tuotannon lisäämisestä ennätysmääriin ja eroaminen Pariisin ilmastosopimuksesta ovat täysin päinvastaista politiikkaa kuin mitä päästöjen vähentämiseksi pitäisi tehdä.
– Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että jos siirrytään vihreän energian tukemisesta kohti fossiilisia polttoaineita, niin ei se tietenkään ole missään määrin toivottava suunta planeetan tulevaisuuden näkövinkkelistä, Ilvonen sanoo.
4. Tuotannon lisääminen ei käy noin vain – vaikka varantoja riittää
Öljy- ja kaasutuotannon lisääminen ei onnistu aivan sormia napsauttamalla, vaikka sormet ovat presidentti Trumpin.
Yhdysvalloissa tuottajat ovat yksityisiä yrityksiä, ja päätökset ovat viime kädessä niiden tekemiä. Öljylle ja kaasulle on oltava kysyntää maailmanmarkkinoilla.
– Hintatason pitää olla yrityksille riittävä, St1:n Jokinen tiivistää.
Öljy ja kaasu eivät ole loppumassa, päinvastoin.
Tunnetut varat ovat vain kasvaneet, kun etsintöjä on kiihdytetty. Hankalina pidetyistä liuskeöljyesiintymistä on tullut kannattavia, kun tekniikka on kehittynyt harppauksin.
Kannattavuuden paranemisen myötä Yhdysvallat on noussut johtavaksi öljyntuottajaksi.
Kolmesta suuresta Saudi-Arabia on joutunut leikkaamaan omaa tuotantoaan, ettei öljyn hinta putoa liikatuotannon vuoksi.
Isona tuottajana Yhdysvallat pystyy tuottamaan öljyä ja kaasua kilpailukykyisesti.
Venäjän alennushintoihin se ei voi vastata, mutta pystyy tuottamaan isoja määriä markkinahintaista läntistä vaihtoehtoa.
Tämä voi johtaa Euroopan kannalta myös mahdollisuuksiin, Danske Bankin Ilvonen sanoo – ellei fossiilisen energian lisätuotannon tulevaa hintalappua ilmastolle oteta huomioon:
– Yhdysvaltojen tuoreella presidentillä on aika kova halu myydä energiaa Euroopan suuntaan. Parhaassa tapauksessa se voi olla win–win-tilanne, josta molemmat osapuolet hyötyvät.
Tuotannon ylösajo voi asiantuntijoiden mukaan olla jopa vuosien urakka.