Yhdysvaltain presidentiksi nousevan Donald Trumpin Ukraina-ajattelussa on tapahtunut käänteentekevä muutos.
Näin sanoo kansainvälisen politiikan asiantuntija ja Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä.
– Trump on tajunnut, että jos hän vetäytyy Ukrainasta, on hän iso luuseri.
Trumpin on pelätty hidastavan Yhdysvaltojen sotilaallisen avun toimittamista Ukrainaan tai jopa keskeyttävän avun toimittamisen Ukrainaan täysin.
Trump vannoo virkavalansa ensi maanantaina.
Penttilän mukaan Trump näkee Ukrainasta vetäytymisen epäonnistumisena, joka on verrattavissa Yhdysvaltain vetäytymiseen Afganistanista vuonna 2021.
Yhdysvaltojen 20 vuotta kestänyt sotaretki Afganistaniin päättyi kaoottisesti vuonna 2021. Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin kukistaakseen ääri-islamistisen Talibanin, joka nousi valtaan lähes heti Yhdysvaltojen vetäydyttyä maasta.
Trump ei Penttilän mukaan halua omalla valtakaudelleen vastaavaa tapahtumaa Ukrainassa.
– Tämä on kääntänyt kelkan. Yhdysvallat ei voi vaan sanoa, että goodbye.
Penttilä muistuttaakin, että vaikka Trumpin valtaannoususta seuraa todennäköisesti paljon pahaa, voi siitä seurata myös positiivisia asioita.
– Yllättäen tästä kummallisesta kaverista voi tulla joitakin hyviä asioita.
Yhdysvalloissa Donald Trump astuu maanantaina valtaan. Kuinka suuresti maailmanjärjestys muuttuu, mitkä ovat vaikutukset Lähi-itään tai Ukrainaan? Entä mitä Yhdysvaltojen linjanmuutos merkitsee Suomelle? Katso koko torstain A-Talk Yle Areenasta.