Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan turvallisuusrintamalla on tapahtunut ja tapahtuu nyt niin paljon, että hänestä on hyvä pitää kaikki puoluejohtajat ja ryhmäjohtajat ajantasalla.
– Viestini heille oli, että nämä ovat meidän yhteisiä asioita. Meillä on Suomessa hieno perinne, että ratkomme yhdessä turvallisuus- ja puolustuspolitiikan asioita. Mielestäni kävimme todella hyvää ja rakentavaa keskustelua. Aika yksituumaisia olimme, Orpo kuvailee.
– Kävimme läpi joulunajan Itämeren kaapelirikon tutkintaa ja viranomaisten toimintaa, ja varautumista, mitä teemme tästä eteenpäin. Itärajan uhka-arvio on valitettavasti muuttumaton, siksi emme voi rajaa avata.
– Venäjän varjolaivasto on se suuri ongelma Itämerellä. Sillä kaupalla Venäjä rahoittaa Ukrainan sotaa, ja se on myös ympäristö- ja turvallisuusriski. Tähän haetaan nyt keinoja laajalla rintamalla EU:ssä ja Natossa sekä Itämeren maiden kanssa. Nämä kaikki elementit käytiin läpi tänään.
Joulupäivän tapahtuneesta sähkö- ja tietoliikennekaapelien rikkomisesta epäillään Cookinsaarten lipun alla seilaavaa, Venäjän varjolaivastoon kuuluvaa Eagle S- alusta. Öljytankkeri on Suomen viranomaisten hallussa Suomen aluevesillä.
Itämeren alueen Nato-jäsenmaiden huippukokous järjestetään Helsingissä ensi tiistaina.
Tapaamisessa käsiteltiin lisäksi Ukrainan tilannetta, ja Yhdysvaltain presidentin vaihtumisen vaikutusta sotaan.
– Trumpin politiikkaan liittyy paljon kysymyksiä. Nyt on tärkeää, että Ukraina pystyy puolustautumaan. Meidän pitää jatkaa Ukrainan tukemista, ettei Venäjä saa yliotetta sodasta, ja Ukrainalla on mahdollisimman hyvä asema rauhanneuvotteluissa. Tilanne on siellä stabiili, mutta yhä vakava ja kammottava.
Orpo pyysi eduskuntapuolueiden puheenjohtajat ja ryhmäjohtajat koolle keskiviikkona iltapäivällä valtion juhlahuoneistoon Smolnaan Helsingin keskustaan.
Iltalehti kertoi ensimmäisenä, että Smolnan tapaamisen aiheena olisi Itämeren turvallisuustilanne ja kaapelirikko, josta Orpo kertoo ajankohtaista tietoa. Myös Ylelle asialista vahvistettiin. Orpo oli esittänyt kutsun puoluejohtajille joulun kaapelirikon jälkeen.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta eivät Smolnasta poistuessaan paljastaneet käsiteltyjen asioiden yksityiskohtia. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman piti tilannepäivitystä ltämeren turvallisuustilanteeseen liittyen hyvänä.
Lindtman kiitteli sekä hallitusta että viranomaisia Itämeren kaapelirikkojen hoitamisesta, ja kaikkien puolueiden pitämisestä ajantasalla asiasta.
Katso tästä Orpon tiedotustilaisuus Smolnan edessä:
Lue myös: Ylen tiedot: C-Lion1-merikaapelin katkeamisesta aiheutui noin kahden miljoonan euron vahingot
Juttua muokattu 17:32: Päivitetty kauttaaltaan Orpon infon annilla.