Yhdysvalloissa Donald Trump harkitsee Floridan kuvernöörin Ron DeSantisin nimittämistä maan puolustusministeriksi, kertoo Wall Street Journal.

Lehden mukaan puolustusministeriehdokkaan Pete Hegsethin voi olla vaikeaa saada senaatin hyväksyntää.

Televisiojuontaja Hegseth on herättänyt hämmennystä Yhdysvalloissa. Hänet tunnetaan konservatiivisista näkemyksistään ja kritiikistään armeijan ”woke-politiikkaa” kohtaan.

Lisäksi häntä on epäilty muiden muassa seksuaalisesta ahdistelusta. Syytteitä ei ole kuitenkaan nostettu.

DeSantisis oli yksi Trumpin haastajista viime talven esivaaleissa.