Yhdysvalloissa presidentiksi valittu Donald Trump on valinnut maan uudeksi turvallisuuden neuvonantajaksi Mike Waltzin.

Asiasta kertoo asiaan perehtynyt lähde uutistoimisto Reutersille.

Waltz on arvostellut Kiinan toimia Aasian ja Tyynenmeren alueella. Hänen on myös sanonut, että Yhdysvaltojen tulee olla valmiina mahdolliseen konfliktiin alueella.

Yhdysvaltalaislehti Wall Street Journalin mukaan Waltz on Trumpin tapaan vaatinut Nato-mailta Euroopassa lisää rahoitusta puolustukseen. Viime aikoina hän on myös osoittanut olevansa varauksellinen Yhdysvaltain antamaan tukeen Ukrainalle.

Lähde: Reuters