Entinen Washingtonin suurlähettiläs, Nokian yhteiskuntasuhteista ja geopolitiikasta vastaava johtaja Mikko Hautala kertoo Ykkösaamussa, että Suomen kannattaa seurata rauhassa millainen tulevan presidentin politiikka tulee olemaan.

– Ei meidän kannata hautautua perunakuoppaan maailmanloppua odottamaan. Voi nähdä siinä myös mahdollisuuksia ja myönteisiä asioita.

Tämän kauden jälkeen Donald Trumpia ei voi valita enää presidentiksi. Se voi Hautalan mukaan radikalisoida hänen politiikkaansa, sillä hänen vallallaan on viimeinen käyttöpäivä.

– Ja ensimmäisellä kaudellaan hänelle oli tyypillistä peruuttaa, jos hän katsoi, että asiat menivät liian lujaa tai väärään suuntaan.

Hautala oli suurlähettiläänä Suomen Nato-prosessin aikana ja puhui myös Trumpin kanssa. Hautala on kirjoittanut teoksen Sotaa ja rauhaa: Venäjä, Yhdysvallat ja Suomi uuden suurvaltakilpailun aikakaudella (Otava). Siinä hän kertoo Trumpin todenneen Suomen Nato-hakemuksesta: ”You did the right thing” eli ”teitte oikein”.

Trump pyrkii rauhaan Ukrainassa

Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa on myös ollut esillä presidentinvaalien teemoissa.

– Oletan, että Trump pyrkii hakemaan nopeasti jonkinlaisen pohjan, jolla tulitauko saadaan aikaiseksi. Itse olen skeptinen rauhan kannalta.

Rauhan tulisi Hautalan mukaan olla niin kestävä, ettei Venäjä hyökkäisi Ukrainaan uudelleen.

– Isoja karikoita on tämän prosessin edellä. Täydellisen hyviä ratkaisuja ei ole.

Puheenaiheeksi nousi Trumpin ensimmäisellä kaudella hänen ja Vladimir Putinin välinen yhteys.

– Selkeää oli, että Trump haki ensimmäisellä kaudellaan sopua ja pyrki luomaan yhteyttä. Mutta tätä ei ollut vain Trumpin aikana. Johdonmukainen linja on ollut, että jokainen presidentti on pyrkinyt lisäämään keskinäistä yhteisymmärrystä Venäjän kanssa. Trumpin yritys näytti tietynlaiselta, muttei ollut poikkeava, Hautala arvioi.

Taustasyyksi Trumpi läheiseen suhteseen Putinin kanssa Hautala sanoo olleen Kiinan ja Venäjän lähentymisen estäminen, mutta tämä epäonnistui.

Putin on sanonut olevansa vaikuttunut siitä, miten Trump käyttäytyi salamurhayrityksen jälkeen. Putin kuvaili Trumpia ”rohkeaksi mieheksi”. Onko Trump altis imartelulle?

– Tuskin on immuuni. Putin pyrkii varmistamaan puheyhteyden, Hautala pohtii.

Suurin uhka on Kiina

Hautala ei pelkäisi sitä, että Yhdysvallat viittaisi kintaalla Eurooppaa ja Atlantin takaisia Nato-maita.

– Eurooppa on maailmantalouden kolmas napa ja välttämätön liittolainen Yhdysvalloille. Siellä joudutaan tarkkaan katsomaan, miten täällä mennään, Hautala toteaa.

– Samaan aikaan on hyvä muistaa, että kuka tahansa presidenttinä Yhdysvalloissa on, hänen katseensa on suuntautunut Aasiaan.

Hautalan virka Washingtonin suurlähettiläänä päättyi elokuun lopussa.