Harri Hursti on tullut muutaman viime vuoden aikana amerikkalaisille todella tutuksi. Hän esiintyi vuonna 2020 useissa medioissa, kuten uutiskanava CNN:llä, ja kävi läpi presidentinvaalien vaalivilppisyytöksiä.
Yhdysvalloissa asuva Hursti on työskennellyt miltei parinkymmenen vuoden ajan vaaliturvallisuuskonsulttina.
Hän näytti vuonna 2006 julkaistussa HBO:n Hacking Democracy -dokumentissa, miten amerikkalaisissa vaaleissa käytettävä äänestyskone on mahdollista hakkeroida.
Siitä lähtien hän on konsultoinut niin liittovaltiota kuin osavaltioiden ja eri paikkakuntien vaaliviranomaisia järjestämään vaalit niin, ettei lopputulokseen voisi vaikuttaa hämärillä keinoilla.
Hursti kertoo Uutispodcastin haastattelussa kokemuksistaan vaalitarkkailijana Georgian osavaltiossa Yhdysvaltain vuoden 2020 vaaleissa. Georgiasta tuli silloin yksi vaalien tärkeimmistä vaa’ankieliosavaltioista.
Hursti osasi tuolloin ennakoida, että silloinen presidentti Donald Trump tulisi kyseenalaistamaan juuri Georgian vaalitulosta, mikäli tämä sattuisi häviämään.
Hursti kertoo Uutispodcastissa, että hän on ollut selvittämässä useita vaalivilppiepäilyjä. Hursti ei ole löytänyt todisteita väitteille, joiden mukaan vuonna 2020 olisi tapahtunut vaalituloksen muuttanutta vaalivilppiä.
– Koska vaalilippu on niin monimutkainen ja äänestäjät eivät seuraa ohjeita, tulos ei koskaan täsmää, kun tehdään tarkastuslaskenta. Mutta en ole nähnyt sellaista eroa, joka voisi vaikuttaa siihen, kuka on voittanut, Hursti toteaa.
Trumpin pelikirjassa jo vuodesta 2016
Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump on vihjaillut, että jos hän häviää jälleen presidentinvaalit, se johtuisi vaalivilpistä.
Hursti ei ole yllättynyt Trumpin puheista ja muistuttaa, että Trump on esittänyt samaa vilppiväitettä jokaisissa vaaleissa, joissa on ollut ehdolla.
– Koko Trumpin vuoden 2016 vaalikampanja perustui siihen, että hän väitti, että koko vaalitulos tulee olemaan täysin vilpillinen. Sitten, kun hän yllättäen voitti, niin yhtäkkiä kaikki olikin hyvin. Sama asia alkoi 2020, Hursti sanoo.
Yhdysvaltojen tulevista presidentinvaaleista on maalattu kuvaa ”kohtalonvaaleina”, jotka saattavat jopa ratkaista, onko maa jatkossa demokratia. Hurstin mukaan niin amerikkalaisten kuin eurooppalaisten tulisi olla huolissaan demokratian ylläpitämisestä.
– Demokratia, jonka rakentaminen kestää satoja vuosia, voidaan tyypillisesti menettää alle kymmenessä vuodessa. Demokratia on haavoittuvainen. Demokratia vaatii sitä, että sitä vahvistetaan ja siitä pidetään huolta. Vain täydellinen idiootti ei olisi huolissaan.