Ohjelmistojätti Microsoftin perustaja Bill Gates on kertonut yksityisesti tukevansa Yhdysvaltain varapresidentin ja demokraattien presidenttiehdokkaan Kamala Harrisin vaalikampanjaa 50 miljoonalla dollarilla. Tuesta kertoo asiaa tuntevien lähteidensä perusteella yhdysvaltalaislehti New York Times (NYT).

Lehden mukaan Gates teki lahjoituksen voittoa tavoittelemattomalle järjestölle, joka tukee Harrisin presidenttikampanjaa.

Gates ei ole toistaiseksi asettunut julkisesti kannattamaan Harrisin kampanjaa, mutta lahjoitus olisi lehden mukaan merkittävä linjamuutos, sillä Gates on pitkään pysyttäytynyt erossa poliittisista lahjoituksista.

NYT:n mukaan Gates on puhelinkeskusteluissa läheistensä kanssa osoittanut huolensa republikaanien presidenttiehdokkaan ja entisen presidentin Donald Trumpin mahdollisesta toisesta kaudesta.

Lehden mukaan Gates on ollut tyytyväinen Harrisin ja presidentti Joe Bidenin hallinnon työstä ilmastonmuutoksen eteen, mutta hän on kertonut yksityisissä keskusteluissa kykenevänsä työskentelemään molempien ehdokkaiden kanssa.

Gates kertoi NYT:lle, että vuoden 2024 vaalit ovat ”erilaiset”.

– Tuen ehdokkaita, jotka osoittavat selkeän sitoumuksen terveydenhuollon parantamiseksi, köyhyyden vähentämiseksi sekä ilmastonmuutoksen torjumiseksi Yhdysvalloissa ja ympäri maailmaa.

Maailman rikkaimpiin ihmisiin lukeutuva Gates on lehden mukaan seurattu hahmo hyväntekeväisyyspiireissä laajojen verkostojensa myötä.