Republikaanipuolueen varapresidenttiehdokas J.D. Vance on esittänyt poikkeuksellisen suorasanaisen näkemyksensä vuoden 2020 Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksesta.
Vance on kuukausien ajan vältellyt kommentoimasta asiaa, sen jälkeen kun Donald Trump valitsi hänet aisaparikseen. Keskiviikkona kysymys esitettiin jälleen Vancelle Pennsylvaniassa järjestetyssä kampanjatilaisuudessa.
– Minkä viestin luulet sen lähettävän sitoutumattomille äänestäjille, että et suoraan vastaa kysymykseen ”Hävisikö Donald Trump vuonna 2020?”, toimittaja kysyi.
Vance kommentoi ensin asiaa sanoen vastanneensa kysymykseen jo ”miljoona kertaa”, mutta jatkoi sitten:
– Ei. Mielestäni vuonna 2020 oli vakavia ongelmia. Joten, hävisikö Donald Trump vaalit? En käyttäisi niitä sanoja.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Vance esittää suoraan presidentinvaalikampanjan aikana - Trumpin tavoin ilman perusteita - vuoden 2020 vaalien olleen vilpilliset.
Asiaa kysyttiin Vanceltä myös muun muassa lokakuun alussa järjestetyssä varapresidentteihokkaiden väittelyssä Tim Walzia vastaan. Tuolloin Vance kommentoi asiaa vain sanoen keskittyvänsä tulevaisuuteen.
The New York Times-lehden haastattelussa puolestaan Vance kieltäytyi viidesti myöntämästä Joe Bidenin voittaneen vuoden 2020 vaaleissa. Haastattelussa Vance ei kuitenkaan suoraan väittänyt vaalien olleen epärehelliset.
Trump: Hyökkäys kongressiin ”rakkauden päivä”
Vuonna 2021 Yhdysvaltojen kongressi joutui poikkeuksellisen hyökkäyksen kohteeksi.
Tuhannet Trumpin kannattajat valtasivat kongressitalon ja halusivat estää Bidenin vaalivoiton vahvistamisen.
Mellakassa kuoli ainakin viisi ihmistä, ja useita kymmeniä loukkaantui.
Keskiviikkona järjestetyssä latinoäänestäjien vaalitilaisuudessa Trump kutsui tapahtumia ”rakkauden päiväksi”.
Trumpin mukaan vain vastapuoli oli aseistettu ja hän sanoi, ettei hänellä ollut suoraa osuutta tapahtumiin.
Lähteet: AP, Reuters
Päivitetty 17. lokakuuta kello 9:22, lisätty Trumpin kommentti