Liike Nyt -puoluetta aiemmin edustanut Pirjo Tiira on eronnut puolueesta ja liittynyt Kokoomukseen. Samalla kokoomuksen Päijät-Hämeen aluevaltuustoryhmä on hyväksynyt hänet jäsenekseen.

Kokoomuksen ryhmä kasvaa liittymisen myötä 20 valtuutettuun. Tiira oli ainoa aluevaltuustoryhmän jäsen Liike Nytin riveissä.

– Olen oppinut tuntemaan Pirjo Tiiran valtuustoryhmien puheenjohtajatoimikunnan kautta. Hän on vahva sotealan ammattilainen, aktiivinen ja asioihin paneutuva valtuutettu. Pirjo täydentää hienosti laajaa osaajien joukkoamme ja toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi, kertoo tiedotteessa ryhmän puheenjohtajana toimiva Ilkka Viljanen.

Tiedotteessa Tiira kiittää henkilöitä, joiden kanssa on saanut tehdä yhteistyötä Liike Nytissä.

– Kokoomus on osoittanut tekevänsä vastuullista politiikkaa hyvinvointialueellamme. Puolueen pitkäjänteinen politiikka huomioi mielestäni hyvin sekä taloudelliset realiteetit että yhteiskunnan pitkän aikavälin tarpeet, Tiira toteaa tiedotteessa.

Tiira kertoo haluavansa olla jatkossakin edistämässä alueen asukkaiden hyvinvointia.

– Uskon, että kokoomuksessa myös oma työskentelyni vaikuttajana sekä sote- ja opetusalan ammattilaisena vahvistuu entisestään. Kiitän kokoomuksen aluevaltuustoryhmää siitä, että pääsen osaksi aktiivista ja hyvähenkistä ryhmäänne.

Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä vahvistui edellisen kerran tämän vuoden huhtikuussa, kun Miina Harmaala siirtyi kokoomukseen keskustasta.