Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump on jälleen kohauttanut karulla lausunnolla Yhdysvaltoihin tulevista siirtolaisista, CNN kertoo.

Puhuessaan maanantaina The Hugh Hewitt Show-radiohaastattelussa Trump vääristeli jälleen Yhdysvaltain maahanmuutto- ja rikostilastoja, väittäen virheellisesti nykyisen varapresidentin ja demokraattien presidenttiehdokkaan Kamala Harrisin ”sallineen ihmisten tulla avoimen rajan läpi, mukaan lukien 13 000 murhaajan”.

– Tiedätkö, murhaajalla on mielestäni – se on heillä geeneissä. Ja meillä on paljon huonoja geenejä maassamme juuri nyt, Trump sanoi.

Yhdysvaltain Valkoinen talo reagoi myöhemmin maanantaina Trumpin kommentteihin, kuvaten entisen presidentin käyttämää kieltä ”vihamieliseksi” ja ”inhottavaksi”.

Maanantain kommentit ovat jatkumoa Trumpin aiemmin paperittomista maahanmuuttajista käyttämälle epäinhimillistävälle ja halventavalle retoriikalle.

Viime syksynä Trump keräsi kritiikkiä kansalaisoikeusjäjrjestöiltä sanomalla paperittomien maahanmuuttajien ”myrkyttävän Yhdysvaltain veren”. Marraskuun presidentinvaalien lähestyessä Trump on myös levittänyt virheellisiä väitteitä, joiden mukaan haitilaiset maahanmuuttajat syövät lemmikkejä Ohion osavaltiossa sijaitsevassa Springfieldissä.

Yhdysvaltain rajapolitiikan tiukentaminen on yksi Trumpin presidentinvaalikampanjan pääteemoista, ja hän on uhonnut toteuttavansa massakarkotuksia, mikäli tulee valituksi presidentiksi.