Yhdysvalloissa republikaanipuolueen presidenttiehdokas Donald Trump sanoi maanantaina, että Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi toivoo demokraattien voittavan Yhdysvaltain presidentinvaalit.

– Hän haluaa niin kovasti heidän voittavan nämä vaalit, kampanjatilaisuudessaan Pennsylvaniassa puhunut Trump sanoi.

Trump kuvaili Ukrainan presidenttiä historian parhaaksi myyntimieheksi.

– Joka kerta kun hän tulee maahan, hän poistuu 60 miljardin dollarin kanssa.

Trump sanoi myös, että mikäli hänet valitaan presidentiksi soittaa hän sekä Zelenskyille että Venäjän presidentille Vladimir Putinille ja kehottaa näitä solmimaan sopimuksen maiden välisen sodan päättämiseksi. Trump on toistuvasti kuvaillut Yhdysvaltain Ukrainalle antamaa apua ”rahan haaskaukseksi” ja kieltäytynyt sanomasta toivovansa Ukrainan voittoa sodassa.

Trump ja Zelenskyi puhuivat puhelimessa heinäkuussa, mutta eivät ole tavanneet sitten Trumpin presidenttikauden.

Zelenskyi on parhaillaan Yhdysvalloissa osallistuakseen YK:n yleiskokoukseen. Hänen on myös määrä esitellä niin sanottu ”voitonsuunnitelma” Yhdysvaltain johdolle.

Zelenskyi sanoo kehottaneensa Yhdysvaltoja ja muita liittolaisiaan jatkamaan Ukrainan tukemista. Hänen mukaansa rauha on lähempänä kuin moni luuleekaan. Zelenskyi kommentoi asiaa yhdysvaltalaisen ABC-kanavan haastattelussa.

Lähde: Reuters