Perussuomalaiset haluaa retoriikallaan tietoisesti johtaa huomiota pois asioista, sanoo RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz. Hän piti puheen RKP:n puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina.

Adlercreutzin mukaan perussuomalaiset ei halua puhua esimerkiksi leikkauksista, työmarkkinauudistuksista tai työperäisen maahanmuuton kasvamisesta. Hänestä perussuomalaiset päättävät käyttäytyä huonosti, sillä he tietävät siitä syntyvän reaktion. He saavat keskustelun omalle kenttäpuoliskolleen.

Adlercreutz totesi RKP:n puoluevaltuuston jäsenille tietävänsä, että perussuomalaisten retoriikka provosoi. Hän kehotti omaa puoluettaan pitämään pään kylmänä ja keskittymään hallituksen tärkeisiin uudistuksiin.

Ei Suomen linjan mukaista

MTV uutisoi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps.) kesäkuisesta päätöksestä, ettei Suomi osallistu Ukrainan jälleenrakentamisen tasa-arvoliittoumaan.

Adlercreutzin mukaan Suomen olisi pitänyt olla liittoumassa mukana.

– RKP ja minä olisimme mielellämme nähneet, että Suomi olisi ollut mukana. Se olisi ollut, kuten pääministerikin totesi eilen, Suomen linjan mukaista, Adlercreutz sanoo Ylelle.

Virkamieslähteiden ja Tavion mukaan Suomi jäi liittoumasta ulos painotussyistä. Liittouman tavoitteena on edistää sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asiaa sekä sitoutua huomioimaan myös miesten ja naisten välistä tasa-arvoa ja naisnäkökulmaa Ukrainan jälleenrakentamisessa.

Adlercreutzin mukaan näiden asioiden edistäminen on nimenomaan Suomen ulkopolitiikan linjan mukaista.

– Ihan keskeinen kysymys Suomen ulkopolitiikassa, hän sanoo.

Oppositiopuolue SDP aikoo esittää Taviolle epäluottamuslausetta Ukrainaan liittyvän päätöksen vuoksi. RKP kuitenkin Adlercreutzin mukaan tukee ministeriä luottamusäänestyksessä.

– Hallituspuolue tukee lähtökohtaisesti hallituksen ministereitä, Adlercreutz perustelee.

16:34: Lisätty Adlercreutzin kommentit Tavion päätökseen olla osallistumatta Ukrainan jälleenrakentamisen tasa-arvoliittoumaan.