Turun Kokoomus on nimennyt Minna Arveen pormestariehdokkaakseen vuoden 2025 kuntavaaleihin.
Arve kertoo puolueensa tiedotteessa uskovansa yhteistyön voimaan ja haluavansa tehdä kaupungista merkityksellisen paikan jokaiselle asukkaalle.
Arve kertoi itse jo elokuun alussa hakevansa jatkokautta tehtävässään.
– Innostun joka aamu työstäni, erityisesti siitä, että saan työskennellä Turun ja turkulaisten hyväksi, Arve hehkuttaa.
Minna Arve valittiin Turun ensimmäiseksi pormestariksi vuonna 2021.
Pormestarikisaan on aiemmin ilmoitettu myös SDP:n ehdokas. Turun Sosiaalidemokraattinen Kunnallisjärjestö ry tiedotti Piia Elon (sd.) ehdokkuudesta elokuun lopulla.
Elo työskentelee tällä hetkellä Turun kaupungin kasvatuksen ja opetuksen apulaispormestarina.