Ylen aamussa vierailleiden asiantuntijoiden mielestä varhain keskiviikkona pidetty Yhdysvaltain presidentinvaalitentti meni hyvin odotetunlaisesti molemmilta ehdokkailta.
Ulkopoliittisen instituutin Yhdysvaltoihin erikoistuneen tutkijan Maria Lindénin mukaan demokraattien ehdokkaalle Kamala Harrisille oli tärkeää pysyä rauhallisena. Samaa yritti republikaanien ehdokas Donald Trump, mutta Harris selkeästi onnistui ärsyttämään tätä.
– Harris sanoi asioita, jotka oli varmasti ennalta suunniteltu niin, että ne saavat Trumpin hermostumaan, ärsyyntymään ja kiukustumaan.
Trump muun muassa päätyi puhumaan omista kampanjatilaisuuksistaan ja miten paljon niissä on osallistujia. Lindénin mukaan tällaisilla asioilla ei ole suurta merkitystä niille äänestäjille, jotka vielä pohtivat kantaansa.
– Hän haaskasi tosi paljon sitä aikaa, mikä hänellä olisi ollut käyttää siihen, että hän vakuuttaisi näitä keskitien kulkijoita.
Erilaiset odotukset ehdokkaille
Turun yliopiston John Morton -keskuksen tutkijatohtori Oscar Winbergin mukaan ehdokkaille oli selkeästi erilaiset odotukset.
Harris nähdään perinteisenä poliitikkona. Trumpilta taas osattiin odottaa jopa suoranaisia valheita.
Suurempi mielenkiinto kohdistuikin siihen, miten Harris pärjää vuorovaikutustilanteessa Trumpin kanssa.
– Trumpia vastaan on aina vähän hankalaa, kun toinen puhuu vähän omiaan. Etenkin alussa Trump valehteli aika kovastikin.
Trump esitti varsinkin väittelyn alussa kyseenalaisia väitteitä esimerkiksi siitä, että joissakin osavaltioissa abortteja tehtäisiin sen jälkeen, kun lapsi on syntynyt.
Maria Lindénin mukaan Harris löysi varsin hyvin tasapainon siinä, että hän ei lähtenyt ihan jokaista yksittäistä Trumpin esittämää harhaanjohtavaa väitettä kumoamaan.
Yksittäisillä kannanotoilla voi olla suuri merkitys
Väittelyn jälkeen supertähti Taylor Swift kertoi sosiaalisen median kanavissaan antavansa tukensa Kamala Harrisille.
Swiftillä on Yhdysvalloissa suuri ja uskollinen, enimmäkseen nuorista naisista koostuva seuraajajoukko. Nuorten naisten uskotaan olevan tärkeä äänestäjäryhmä marraskuun vaaleissa.
Winbergin mukaan sillä on merkitystä, miten vaalit näkyvät äänestäjien sosiaalisen median sisällöissä. Yhdysvalloissa äänestäminen vaatii rekisteröitymistä, ja jo siitä on hyötyä, että tiedostaa vaalien lähestymisen.
Lindénin mukaan näin tiukassa kisassa yksittäisillä kannanotoilla voi olla valtaisa merkitys.
– Monet niistä, jotka ei ole vakuuttuneita kummastakaan näistä kahdesta ehdokkaasta, ovat nuoria äänestäjiä. Monet nuoret taas ovat vakuuttuneita Taylor Swiftista.
Katso koko Ylen aamun keskustelu Areenasta: