Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump ilmoitti vaalitilaisuudessa Wisconsinissa lauantaina olevansa loukkaantunut syvästi siitä, että Venäjän presidentti Vladimir Putin tukee mieluummin demokraattien ehdokasta Kamala Harrisia kuin häntä.
Talouslehti Forbes julkaisi sunnuntaina videon Trumpin kampanjatilaisuudesta. Videolla Trump sanoo muiden muassa tuntevansa Putinin hyvin.
– Toissa päivänä hän ilmoitti tuestaan Kamalalle ja se loukkasi minua syvästi. Ihmettelen, miksi hän tukisi Kamalaa.
– En tiedä, pitäisikö minun olla järkyttynyt tästä? Luulen, että hän ilmoitti tuestaan Harrisille pilke silmäkulmassa. En tiedä, Trump sanoi vaalitilaisuudessa Wisconsinissa.
Trump väitti myös, ettei Venäjä olisi hyökännyt Ukrainaan, jos hän olisi ollut presidentti.
Trumpin perusteli, ettei kukaan muu ole kohdellut Venäjää yhtä kovakouraisesti, kun hän presidenttikautensa aikana.
– Putin tietää tämän asian erittäin hyvin, Trump sanoi.
Venäjän presidentti Putin sanoi torstaina kansainvälisessä talousfoorumissa, että Kamala Harrisin voitto Yhdysvaltain presidentinvaaleissa olisi Venäjälle mieluisampi vaihtoehto kuin Trumpin voitto.
– Meidän näkökulmastamme Joe Biden olisi ollut paras ehdokas, mutta harmillisesti hän luopui ehdokkuudestaan. Biden kuitenkin sanoi tukevansa Harrisin ehdokkuutta. Teemme siis samoin, Putin oli sanonut.
Trump vastasi Putinin sanoihin seuraavana päivänä sanomalla, ettei hän ole varma pitäisikö hänen olla iloinen vai loukkaantunut Putinin sanoista.