Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Venäjän Länteen kohdistamasta ilkeilystä eli hybridivaikuttamisesta tihkuu yhä enemmän uutisia. Kyseessä ovat vihamieliset toimet, joilla pyritään aiheuttamaan kaaosta ja sisäistä eripuraa. Ja mahdollisimman peitellysti.
Suomessa itärajalle ohjaillut siirtolaisvirrat ovat tietenkin yksi esimerkki. Kesäisissä vesilaitosmurroissa taustapiruksi on epäilty Putinia. Venäjän harrastama GPS-häirintä on Itä-Suomessa arkipäiväistä. Eräs hollantilainen lentoyhtiö on niiden pelossa jopa peruuttanut lentonsa Savonlinnaan.
Ilkeilyllä on siis konkreettisia vaikutuksia. Pienin niistä ei ollut käännytyslain tiimoilta käyty kansakuntaa jakanut riitely.
Hybridivaikuttaminen tuntuu kiihtyvän sitä mukaa, mitä kauemmin Ukrainassa soditaan. Jopa varovainen presidentti Niinistö on puhunut Suomeen kohdistuvan elektronisen sodankäynnin eskalaatiosta.
Natokin varoittaa sabotaaseista, joilla Venäjä yrittää pelotella Ukrainan tukijoita Euroopassa.
Elokuisessa artikkelissaan arvostettu Foreign Affairs -lehti listaa äskettäisiä Venäjän kädenjälkiä: tulipaloja ja räjähdyksiä Britannian teollisuuslaitoksissa, sabotöörien pidätyksiä Baijerissa ja Puolassa. Saksassa paljastui paikallisen asevalmistajan pääjohtajan murhasuunnitelma.
Venäjän trollauksen arvioidaan lietsoneen Englannin hiljattaisen veitsi-iskun liipaisemia maahanmuuttovastaisia mellakoita. Lisäksi on joukko mystisiä pahantekoja Janakkalassa kaadetusta Elisan mastosta aina Pariisin olympialaisten alla tapahtuneeseen junasabotaasiin, joiden yhteyttä Putiniin ei toistaiseksi ole osoitettu.
Mainitun artikkelin kirjoittajien mielestä Länsi on ollut täysin varautumaton vastaamaan venäläiseen hybridivaikuttamiseen.
Vastalääkkeiksi on Suomessakin tarjottu lähinnä valppautta, infrastruktuurin parempaa suojaamista, parempaa lainsäädäntöä.
Tämä kaikki on tarpeellista. Mutta samalla se jättää samanlaisen vääryyden tunteen kuin koulukiusaamistapauksissa, jossa kiusattu joutuu vaihtamaan koulua mutta kiusaaja jatkaa pörhistelyään vanhan opinahjon käytävillä.
On kuin kävisimme Venäjän kanssa nyrkkeilyottelua, mutta takaisin lyöminen on meiltä kielletty. Saamme vain suojata päätämme sillä aikaa, kun vastustaja potkii vyön alle ja puree nilkkaa.
Oikeudentaju on koetuksella. Miksi emme saisi vastata samalla mitalla? Antaa Venäjän maistaa omaa lääkettään, kuten Ukraina on tehnyt Kurskin alueella?
Eräs pidäke on suomalaisiin syvälle juurtunut arastelu. Jo Paasikiven-Kekkosen linja kiteytyy lauseeseen ”Venäjän pelko on viisauden alku”.
Ei saa ärsyttää. Ei saa eskaloida. Tätä linjaa on seurattu Ukrainan sodan puhkeamisesta alkaen, laihoin tuloksin.
Toinen on oikeusvaltioon liittyvä laillisuuskysymys. Arvojemme vartijat nousevat oitis kysymään: voimmeko olla absoluuttisen varmoja, että Venäjä tosiaan on kaikkien näiden ilkeyksien takana? Eikö Venäjäkin ole syytön, kunnes toisin todistetaan?
Todistaminen on vaikeaa. Hybridivaikuttaminen kun on aina peiteltyä.
Epäselvyyttä ei kuitenkaan ole esimerkiksi Venäjän myrkyttäjistä, jotka 2000-luvulla huseerasivat Britanniassa ja muualla. Murhayrityksestä täpärästi pelastunut oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi ehti ennen kuolemaansa ristimään Putinin Vladimir Kalsarimyrkyttäjäksi.
Pitäisikö Lännen siis vastata samalla mitalla? Venäjä kun tuntuu kunnioittavan vain voimaa.
Salamurhaajiksi meistä ei tietenkään ole, mutta kyllä Länsikin osaisi levittää Venäjälle valeuutisia, häiritä viestiliikennettä, kenties sujauttaa Venäjän himoitsemien mikrosirujen joukkoon viallisia, jotka saisivat sotakoneet tippuilemaan taivaalta.
Jos todella olemme elektronisessa sodassa, ehkä hyökkäys olisi siinäkin paras puolustus? Ja kuka tietää: ehkä sitä salassa jo tapahtuu.
Toisaalta oikeudenmukaisuus ei aina ole järkevin toimintaohje.
”Ollako vai eikö olla?” Kaikki tuntevat lausahduksen. Harvat muistavat jatkon, jossa Hamlet kyselee: ”Onko ylevämpää kärsiä vain sisimmässään julman onnen sinkoamat ammukset ja nuolet vai nousta taistelemaan vaikeuksiensa tulvaa vastaan?”
Siitä on nytkin kyse.
Kari Enqvist
Kirjoittaja on kosmologian emeritusprofessori Helsingin yliopistossa ja kirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.