Länsirata-hankkeen saaman arvostelun takia projektia ei kyseenalaisteta. Näin linjaa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen.
– Lähden siitä, että kaikki mitä on sovittu hallitusneuvotteluissa, sen mukaan mennään, sanoo raumalainen kansanedustaja.
Marttisen mukaan länsiradan osalta on sovittu, että valtio sitoutuu noin 450 miljoonalla eurolla hankkeen toteuttamiseen.
Radan varren kunnat osallistuvat hankkeen rahoitukseen. Asia on saanut kunnissa ristiriitaisen vastaanoton. Pääministeri Petteri Orpo (kok) on linjannut, että kuluvalla hallituskaudella länsiradasta on määrä rakentaa vain radan molemmat päät. Hänen mukaansa oikorata Salosta Lohjalle on tulevien hallitusten asia.
Kustannuksiin osallistuvissa radan varren kunnissa harmittaa, ettei hanke saanut EU-rahoitusta. Se ei ole kuitenkaan välttämättä lopullinen tilanne.
– EU-rahoitusta on mahdollista hankkeelle edelleen hakea, Marttinen toteaa.
”Koko hallituksen hanke”
Matias Marttinen korostaa, ettei hallituksella ole yksittäisten puolueiden hankkeita.
– On tärkeä muistuttaa, että tämäkin on koko hallituksen yhdessä sopima hanke. Suurimman ryhmän puheenjohtajana vien asiaa eteenpäin ja puolustan kaikkia hallituksen tekemiä päätöksiä.
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps) kommentoi hanketta kriittisesti heinäkuussa. Ilta-Sanomille hän sanoi, ettei rahoituksen saamatta jääminen tullut yllätyksenä ja että hanke ei näytä maksavan itseään kovin hyvin takaisin.
Pääministeri Petteri Orpo puolusti länsirata-hanketta Ylen haastattelussa 6. elokuuta.