Pariisin olympialaiset Ylen kanavilla 26.7.–11.8. Siirry kisasivustolle tästä. Kisojen koko ohjelman löydät täältä.
Yhdysvaltalaissprintteri Noah Lyles kertoo koronavirustaudin vieneen häneltä parhaan terän torstai-illan 200 metrin olympiafinaalissa.
Vielä sunnuntaina Lyles oli huippuvedossa, kun hän voitti 100 metrillä olympiakultaa ennätyksellään 9,79. Lyles kertoo, että hän on kärsinyt sittemmin kurkkukivusta, vilunväristyksistä ja lihassärystä, ja että hänellä todettiin koronavirustartunta tiistaiaamuna.
Katso 200 metrin finaali yllä olevalta videolta.
Päämatkansa 200 metrin juoksemista hän ei oireista ja diagnoosista huolimatta harkinnut jättää väliin. Lylesin tavoittelema tuplamestaruus jäi kuitenkin uupumaan, kun hän jäi 200 metrin loppukilpailussa kolmanneksi tuloksella 19,70.
Kisan voitti Afrikan ennätyksen 19,46 pinkonut Botswanan Letsile Tebogo, jota Lyles kävi onnittelemassa heti maalissa. Väsynyt yhdysvaltalainen jäi sen jälkeen makaamaan radan pintaan ja hänet kärrättiin pyörätuolilla pois kentältä.
Lyles sanoi, ettei ole vielä päättänyt, juokseeko hän Yhdysvaltain joukkueessa 4x100 metrin viestifinaalissa perjantaina. Myöhemmin hän vaikutti kallistuneen siihen suuntaan, että viestijuoksu jää väliin.
– Uskon, että tähän loppuivat minun olympialaiseni. Ei aivan sellaiset olympialaiset, joista olin unelmoinut, mutta ne jättivät sydämeeni paljon iloa, Lyles kirjoitti kuvapalvelu Instagramissa.
Katso 100 metrin finaali alla olevalta videolta:
Tebogon kultamitali oli Botswanan ensimmäinen olympiakisoissa. Botswanalaisen aika oli kaikkien aikojen viidenneksi nopein 200 metrillä.
Matkan olympiaennätys (19,30 Peking 2008) ja maailmanennätys (19,19 MM-Berliini 2009) ovat Usain Boltin nimissä.