Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harris on muodollisestikin varmistanut puolueensa presidenttiehdokkuuden, kun virtuaalisesti tehty jäsenäänestys päättyi aamulla kello 7 Suomen aikaa.

Äänestykseen osallistuivat puoluekokousedustajat, joista 99 prosenttia eli lähes 4 600 edustajaa antoi äänensä Harrisin ehdokkuudelle. Tarvittavan määrän eli 1 974 puoluekokousedustajaa Harris sai taakseen jo heti äänestyksen alussa.

Demokraattien puoluekokous alkaa Chicagossa 19. elokuuta. Puolue vahvistaa äänestyksen päättymisen jälkeen ehdokkuuden, jolloin itse puoluekokoukseen jää vain sirkusmainen ehdokkaaksi huuto.

Harrisin odotetaan tänään myös julkistavan varapresidenttiehdokkaansa ja kaksikon on määrä illalla esiintyä ensimmäistä kertaa yhdessä kampanjatilaisuudessa Philadelphiassa.

Harrisin odotetaan valitsevan aisaparikseen senaattori Mark Kellyn Arizonasta, Minnesotan kuvernöörin Tim Walzin tai Pennsylvanian kuvernöörin Josh Shapiron.

Kaksikon on määrä lähteä Philadelphian esiintymisen jälkeen viisipäiväiselle kampanjakiertueelle niin sanottuihin vaa'ankieliosavaltioihin, joissa presidentivaalit maarraskuussa ratkaistaan.

AFP, AP