Jatkuvasti kiristyvä ilmapiiri, jako ”teihin ja meihin” ja esimerkiksi hybridivaikuttaminen lietsovat poliittista keskustelua vihamieliseksi. Aggressiivinen some-keskustelu on johtanut poteroitumiseen ja valehtelusyytöksiin.

Yle kysyi turvallisuusasiantuntijalta, voivatko some-puheet johtaa tai yllyttää väkivaltaisiin tekoihin.

Väkivaltaisen ekstremismin torjuntaan perehtynyt turvallisuusasiantuntija Tarja Mankkinen on juuri palannut Suomeen EU-pestistä. Hän työskenteli kolme vuotta EU:n komissiossa Brysselissä sisäasioiden pääosastolla projektipäällikkönä. Hänen yksikkönsä vastasi väkivaltaisen radikalisoitumisen ehkäisystä EU-alueella.

Kovan luokan turvallisuusasiantuntija palaa syksyllä sisäministeriöön poliisiosastolle. Hän tietää, ettei palaa lintukotoon.

– Suomihan ei ole ollut lintukoto enää 20 vuoteen. Maailma on niin rajaton. Netistä alkava rähinä voi pahimmillaan kärjistyä sanoista teoiksi.

Tarja Mankkinen kertoo, että ekstremismin ja radikalisoituminen ehkäisyssä myös kahtiajaon ja kärjistymisen kartoitus on tärkeää. Suomessa yhteishenki on alkanut murtua pikkuhiljaa. Myös tutkimus kertoo kahtiajaosta ja polarisaatiosta.

– Somen kovassa maailmassa sanotaan, mitä sylki suuhun tuo. Pilkataan. Sanat ovat voimakkaita ja osalla on vaara ryhtyä sanoista tekoihin. He ovat yleensä ihmisiä, jotka kokevat olevansa heikossa asemassa ja väärin kohdeltuja. Heitä koetetaan yllyttää väkivaltaisiin tekoihin, äärimmillään terroristi-iskuihin, Mankkinen sanoo.

”Me vastaan he”

Mankkisen mukaan korona-pandemia muutti radikaalin ekstremistisen kentän. Ennen koronaa uhkiksi laskettiin väkivaltainen äärioikeisto ja äärivasemmisto sekä radikaali-islamistinen ekstremismi.

Koronan jälkeen salaliittoteoriat ja hybridi-ideologiat ovat korostuneet. Tarkoitus on sekoittaa ajatuksia ja käyttää hyödykseen ihmisten kokemia epäoikeudenmukaisuuden ja vääryyden tunteita.

– Se tarkoittaa äärimmillään sitä, että ihmiset, jotka ei välttämättä tuntisi mitään kiinnostusta vaikkapa natsiaatteeseen, voivat nyt kokea, että tämä ideologioiden ja salaliittoteorioiden sekoitus vetää heitä puoleensa.

Jyrkkä some-keskustelu pitää yllä jakoa leireihin: ”me vastaan he”. Näillä keinoin koetetaan oikeuttaa vihan ja väkivallan kohdistaminen toiseen osapuoleen.

Tarja Mankkinen sanoo, että terrorismin ytimessä kulkee ajatus siitä, että joidenkin ihmisarvo on pienempi kuin muiden.

Vastakkainasettelu turvallisuusuhka

– Vastakkainasettelu on totta kai turvallisuusuhka. Vastapuoli nähdään vihollisina, meihin kuulumattomina ja epäinhimillistettyinä. Heidän mielipiteensä ovat vääriä. Kaikki asiat, mitä he tekevät, ovat vääriä. Se koettaa oikeuttaa, että näihin ihmisiin kohdistetaan vihaa ja jopa väkivaltaa.

Mankkinen kertoo, että Euroopassa terrorismi on poliittisella agendalla erittäin iso asia. Ranska, Espanja, Saksa, Belgia, Hollanti panevat tuntuvasti voimaa ja varoja terrorismin torjuntaan.

– Suomen tilanne on monimutkaisempi siinä mielessä, että uhka ei ole niin näkyvä huolimatta viime aikoina esille tulleista jutuista. Uhkaa ei ehkä pidetä poliittisesti tärkeänä eikä kaikkiin uhkiin ole herätty.

Tarja Mankkinen kertoo katsovansa Brysselin komennuksensa jälkeen Suomea ehkä hetken aikaa ulkopuolelta ja näkevänsä uutta.

– Huolestuttaa se, että ihmiset kokevat toimeentulonsa vaikeutuneen, eriarvoisuuden ja ehkä myös epäoikeudenmukaisuuden lisääntyneen.

Yhteiskunnassa tuntuu olevan paljon tyytymättömiä ihmisiä. Mankkista huolestuttaa, millaista pohjaa tämä tyytymättömyys rakentaa radikalisoitumiselle.

Valppautta länsimaat: nuoriin vaikutetaan netissä

Tarja Mankkinen puhuu myös radikaalista islamistisesta terrorismista ja ekstremismistä. Se on iso uhka esimerkiksi Ranskassa, Belgiassa ja Espanjassa.

– Pohjois-Euroopassa puolestaan kasvaa väkivaltaisen äärioikeiston uhka. Eteläisemmissä jäsenmaissa taas väkivaltaisen äärivasemmiston uhka on merkittävä.

Yhdysvalloissa puhutaan väkivaltaisen äärioikeiston sijaan rasistisesti ja etnisesti motivoituneesta ekstremismistä. Yhdysvaltojen keskusteluilmapiiriä kiristää nyt vaalikamppailu, jossa loanheitto on alkanut. Räjähdysherkäksi tilanteen tekee myös muun muassa Trumpiin kohdistunut asehyökkäys.

Venäjän valtiollinen niin sanottu hybridivaikuttaminen laajenee. Kyse on pahantahtoisesta ulkoisesta vaikuttamisesta, jolla valtiollinen toimija pyrkii vaikuttamaan kohteena olevaan maahan.

Mankkisen mukaan Suomessa on hybridivaikuttamista, jonka alkuperä on Venäjällä. Tavoitteena on vaikuttaa valtion päätöksiin ja toimintaan kohdistamalla vaikuttamista ja manipulointia yksilöihin.

– Toiminnan tavoite on hajottaa maata sisältäpäin ja lisätä epäluottamusta ihmisten välillä sekä instituutioita kohtaan.

Mankkinen kuvailee Venäjän toimien tulleen entistä näkyvämmäksi ja voimakkaammaksi. Vastakkainasettelu valtioiden tasollakin on muutoinkin vahvistunut. Venäjän lisäksi mukana ovat Iran tai Kiina.

– Länsimaissa ja Suomessa pitäisi olla valppaampia sen suhteen, miten meihin vaikutetaan. On tarkkailtava, miten netissä vaikutetaan varsinkin nuoriin ihmisiin ja miten muutamat maat osoittavat rahoitusta suomalaisille toimijoille. Meillä Suomessa on vielä varsin hyvä tilanne, mutta tarkkana pitäisi olla.

Kuraa niskaan, kun viesti ei miellytä

Sananvapautta voidaan käyttää ja käytetään somessa usein aseena. Tarja Mankkinen kertoo, että sananvapauden rajoittaminen on keino hiljentää ihmisiä.

– Aika moni on arka esittämään mielipiteitä, joista tietää etukäteen, että kuraa tulee niskaan. Tässähän erityisesti tutkijat ovat vaikeassa asemassa. Jos esimerkiksi tutkimustulos on somehyökkääjien mielestä väärä, on tutkija pulassa erilaisten kampanjoiden pyörteessä.

Toisaalta taas some lietsoo sananvapauden väärinkäyttöä, kun levitetään esimerkiksi rasistisia mielipiteitä ja huudetaan nettimantraa: ”mitään ei saa enää sanoa. Tällöin usein tarkoituksena on heikentää jo valmiiksi heikoilla olevan ihmisten asemaa.

Syksyllä Mankkinen alkaa työstää uuden kansallisen väkivaltaisen ekstremismin torjuntaohjelman toimeenpanoa sisäministeriössä.