Kamala Harrisin tie demokraattisen puolueen presidenttiehdokkaaksi on selkiintymässä.
Hän itse sanoo saaneensa jo riittävästi tukea, jotta voi tulla valituksi puolueensa ehdokkaaksi marraskuun presidenttikilpailussa. Myös useat yhdysvaltalaismediat arvioivat, että Harrisilla on takanaan riittävän monen puoluekokousedustajan tuki.
Nykyinen varapresidentti Harris on nousemassa Joe Bidenin tilalle presidenttikilpailussa Bidenin ilmoitettua sunnuntaina luopumisestaan.
Harris puhui maanantaina Delawaren osavaltiossa Bidenin kampanjaväelle, joka nyt siirtyy työskentelemään Harrisin puolesta.
Harris sanoi aikovansa voittaa ehdokkuuden ja sen jälkeen vaalit. Hän luetteli tärkeimpiä vaaliteemojaan, joihin kuuluu keskiluokan puolustaminen.
– Rakennamme yhdessä maan, jossa jokaisella on varaa terveydenhuoltoon, jossa jokaiselle maksetaan reilua palkkaa ja jossa jokainen voi jäädä eläkkeelle arvokkaasti. Kaiken tämän takia keskiluokan vahvistaminen on päämääräni, hän sanoi.
Hän sanoi myös ajavansa tiukempia aselakeja sekä vastustavansa republikaanien presidenttiehdokkaan Donald Trumpin aikeita kieltää abortti.
Kampanjatoimistossa oli myös Harrisin puoliso Douglas Emhoff, joka sanoi olleensa liikuttunut kuullessaan Bidenin päätöksestä mutta tukevansa täysillä vaimoaan.
– Tulemme voittamaan tämän vaalin. Olemme oikealla puolella jokaisessa asiassa. Meillä on mahtava tiimi, Emhoff sanoi.
Kamala Harris aloittaa kampanjakiertueensa tänään tiistaina tapaamalla äänestäjiä Wisconsinissa.
Seuraamme Yhdysvaltojen presidenttikisan uusimpia käänteitä tässä artikkelissa.