Aurinko paahtaa Baltimoren sisäsatamassa, jossa paikalliset kulkevat 30 asteen kuumuudessa.
Vain hetkeä aiemmin Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on ilmoittanut vetäytyvänsä presidenttikilpailusta.
Svenska Yle kysyi demokraattipuolueen kannattajilta Baltimoressa Marylandin osavaltiossa, oliko Bidenin päätös oikea.
Yliopisto-opettaja Tamera kertoo ajatuksistaan.
– Olin yllättynyt! Juuri tänä aamuna luin, että Biden aikoo jatkaa kampanjointia, mutta nyt hän onkin jättäytynyt pois, hän sanoo.
Oliko Bidenin päätös mielestäsi oikea?
– Ei minun mielestäni. Hänellä oli edelleen tukeni. Mutta vastustus hänen ehdokkuuttaan kohtaan vain kasvoi, joten tulos oli tämä.
Nyt Tamera toivoo, että Bidenin varapresidentistä Kamala Harrisista tulisi demokraattien presidenttiehdokas.
– Biden on sanonut tukevansa Harrisia, joten toivon, että koko puolue asettuu hänen ehdokkuutensa taakse.
Kuten monet muutkin demokraatit, Tamera pelkää republikaanien presidenttiehdokkaan Donald Trumpin voittavan vaalit.
– Se ajatus pelottaa minua, suoraan sanottuna!
– Tämä pakottaa Trumpin sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Luulen, että hän oli rakentanut koko kampanjansa hyökkäämään Joe Bideniä vastaan siitä, että tämä on liian vanha.
Katseet ovat jo tulevassa
Myös Bill Main tukee demokraatteja. Hän puhuu monien puolesta sanoessaan olevansa helpottunut.
– Se oli oikea päätös Bidenilta. Hän oli matkalla kohti vaalitappiota, ja Yhdysvallat tarvitsee nuoremman presidentin.
Mainin puoliso Tonia Edwards on hieman samaa mieltä, joskin osin vastahakoisesti.
– Olen pahoillani asiasta. Joe Biden on tehnyt hyvää työtä. Hänen oli kuitenkin aika erota, hän vaikutti kärsivän ikään liittyvistä ongelmista.
Katseet ovat kuitenkin jo tulevassa.
– Odotan innolla, että demokraatit aloittavat sinisen aallon ja kukistavat Trumpin.
Biden nauttii kunnioitusta
Baltimoressa demokraattipuolueella on vahva tuki. Siellä lähes yhdeksän kymmenestä äänestäjästä antoi äänensä Joe Bidenille edellisissä presidentinvaaleissa.
Biden on äänestäjiensä keskuudessa pidetty ja arvostettu.
Vinnie Hatton on pukeutunut häikäisevän valkoiseen juhlamekkoon. Hän viettää hääpäiväänsä miehensä kanssa.
Bidenin ilmoitus saa hänet kuitenkin apeaksi.
– Bidenilla on suuri sydän, ja hän on aina asettanut isänmaan etusijalle. Hän on epäitsekäs mies.
Myös Hatton haluaa nähdä Kamala Harrisin demokraattien uutena ehdokkaana.
– Se olisi loistava valinta. Harris ja Biden näyttävät jakavan samat arvot.
Juttu on käännösartikkeli Svenskan Ylen jutusta.