Entisen presidentin Donald Trumpin vaimoa Melania Trumpia nähdään julkisuudessa aniharvoin.

Entinen ensimmäinen nainen näyttäytyi pitkästä aikaa miehensä rinnalla republikaanien puoluekokouksessa tällä viikolla.

Melania Trump mielletään tyypillisesti arvoitukselliseksi, etäiseksi, jopa vältteleväksi.

Näillä sanoilla Melania Trumpia on kuvaillut joukko ulkomaisia medioita puoluekokouksen jälkeen.

Hänen totuttiin jo ensimmäisenä naisena ollessaan tekevän asiat omalla tavallaan, perinteistä piittaamatta.

Viimeisen neljän vuoden aikana Melania Trump on tietoisesti halunnut säilyttää yksityisyytensä ja pysytellä poissa julkisuudesta, kirjoittaa The New York Times.

Meneillään olevan vaalikampanjan aikana hän on osallistunut vain kahteen republikaanien varainkeruutilaisuuteen.

Hän haluaa pitää piirinsä pienenä ja viihtyy lähinnä Mar-a-Lagon kartanossa Floridassa, The New York Times kertoo.

Kieltäytyi puhumasta

Nyt Melania rikkoi vuosikymmenien perinteen, kun hän jätti pitämättä puoluekokouksessa presidenttiehdokkaan vaimon puheenvuoron.

Uutiskanava CNN:n mukaan Melania Trumpia oli useaan otteseen pyydetty puhumaan puoluekokouksessa, mutta hän oli toistuvasti kieltäytynyt ja edusti ennemmin hiljaisella läsnäolollaan.

Melania on pitänyt puheen republikaanien puoluekokouksessa kahdesti, vuosina 2016 ja 2020. Siten tällä kertaa puhumatta jättäminen oli poikkeuksellista.

Presidenttiehdokkaan vaimon puhetta on pidetty merkityksellisenä eleenä, sillä sen avulla on mahdollista tuoda esiin ehdokkaan pehmeämpää puolta, kertoa parin perhe-elämästä ja vedota äänestäjiin, CNN ja Britannian yleisradioyhtiö BBC kertovat.

BBC kuvailee Melania Trumpin edustaneen tilaisuudessa viimeisen päälle tyylikkäänä ja ryhdikkäänä punaisessa mekossaan.

Pari ilmaisi poikkeuksellista läheisyyttä halauksella ja poskisuudelmalla, minkä jälkeen he kävelivät käsi kädessä lavan poikki ja saivat seurakseen muita Trumpin perheenjäseniä.

Vaikka Melania Trump pysytteli hymyillen hiljaa, niin yleisön reaktiosta päätelleen hän teki äänestäjäjoukkoon vaikutuksen.

BBC:n mukaan Melania Trumpin puuttuminen valokeilasta voikin toisinaan koitua hänen vahvuudekseen. Kun mysteerisenä pidetty vaimo vihdoin näyttäytyy yleisölle, on huomio taattu.

Edustaa harvakseltaan

Miehensä presidenttikauden jälkeen Melania Trump on kieltäytynyt näyttäytymästä miehensä rinnalla useaan otteeseen, silloinkin, kun yleisö on odottanut hänen olevan läsnä.

Hän ei ollut paikalla Donald Trumpin ja Joe Bidenin vaaliväittelyssä kesäkuun lopulla, eikä hän seisonut miehensä rinnalla niin sanotussa hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä, jossa Donald Trump todettiin syylliseksi kaikkiin 34 syytekohtaan.

Donald Trumpin salamurhayrityksen jälkeen Melania kuitenkin julkaisi kirjallisena puheensa amerikkalaisille viestipalvelu X:ssä.

– Hirviö, joka tunnisti mieheni epäinhimillisenä poliittisena koneena, yritti tukahduttaa Donaldin intohimon – hänen naurunsa, nerokkuutensa, rakkautensa musiikkiin ja inspiraationsa, Melania Trump sanaili julkaisussaan.

Esimerkiksi Donald Trumpin vastikään valitseman varapresidentin, Ohion senaattorin J.D. Vancen vaimo Usha Vance piti puheen keskiviikkoiltana ja kuvaili muun muassa miehensä lempiruokia, kirjoittaa BBC.

Politiikka ei kiinnosta

Asiantuntijoiden mukaan on epätodennäköistä, että Melania Trump palaisi asumaan Washingtoniin, jos Donald Trump valitaan jälleen presidentiksi, kirjoittaa The Independent.

– Hän etääntyy entisestään aviomiehestään ja Washingtonin sosiaalipoliittiselta näyttämöltä, sanoi First Women -kirjan kirjoittanut Kate Andersen Brower.

Browerin mukaan Melania Trump selvästi inhosi Washingtonissa olemista.

Trumpin elämäkerran tekijä Mary Jordan on kuvaillut Melaniaa erittäin itsenäiseksi naiseksi, joka ei tee mitää vain siksi, että muut ihmiset tekevät niin. Hän ei tunne velvollisuutta tehdä asioita, Jordan on sanonut.

– Melania tekee, mitä Melania haluaa, sanoo Melania Trumpin elämäkerran The art of her deal tekijä Mary Jordan BBC:n mukaan.

Brower kuvailee Melania Trumpia radikaaliksi.

– Ensisijaisesti naisten odotetaan haluavan miellyttää ihmisiä. En ole varma, kiinnostaako häntä ollenkaan miellyttää.