Keskipohjalaiskunnat maksavat pitkäaikaistyöttömyyden kustannuksia selvästi enemmän kuin viisi vuotta sitten.

Alueen kunnat ovat maksaneet kunnan omarahoittamaa työmarkkinatukea tammi–kesäkuussa kaksi miljoonaa euroa. Vuonna 2019, eli ennen koronaa, kunnat maksoivat samana ajankohtana 1,4 miljoonaa euroa.

Viime vuoteen verrattuna kuntien maksaman työmarkkinatuen määrissä ei ole juuri muutosta.

Yli tuhat päivää kestänyt työttömyys lisääntynyt

Yli tuhat päivää työmarkkinatuella olevien kustannukset kunnille ovat lähes kaksinkertaistuneet viidessä vuodessa.

Syy on koronassa, arvioi Kaustisen seutukunnan työllisyyskoordinaattori Laura Korhonen Kokkolan seudun työllisyyden kuntakokeilusta.

– Erityisesti yli tuhat päivää kestäneeseen työttömyyteen ei ole pystytty puuttumaan tarpeeksi tehokkaasti.

Sen sijaan 300–499 päivää työmarkkinatuella olleiden määrä on laskenut selvästi kahden viimeisen vuoden aikana.

Yhteistyötä lisätään

Vastuu työllisyyspalveluiden järjestämisestä siirtyy vuodenvaihteessa valtiolta kunnille. Keski-Pohjanmaalla se tarkoittaa maakunnallista työllisyysaluetta, jossa Kokkolan kaupunki on isäntäkuntana.

– Toivoisin, että löytäisimme jatkossa parempia ratkaisuja siihen, että pitkäaikaistyöttömät saataisiin takaisin työmarkkinoille. Samalla estettäisiin se, ettei kuntien tarvitsisi maksaa näin suuria sakkomaksuja.

Keski-Pohjanmaalla on hieman vajaat 500 henkilöä, jotka ovat saaneet yli tuhat päivää työmarkkinatukea.

Kunta maksaa työmarkkinatuesta sitä suuremman osan, mitä kauemmin henkilö on ollut työttömänä.

Monialaista yhteistyötä tarvitaan, ja sitä kehitetään Soiten ja koulutuspalvelujen kanssa. Myös työnantajayritysten kanssa yhteistyö on arvokasta.

– Avainsana on nimenomaan näkemyksellinen, yhteinen tahtotila ja sitä kautta tulevat konkreettiset keinot, joilla työllisyyttä viedään eteenpäin, Korhonen sanoo.