Republikaanien virallinen presidenttiehdokas Donald Trump saapui aamuviideltä Suomen aikaa paikan päälle republikaanien puoluekokoukseen Milwaukeessa Wisconsinin osavaltiossa.

Trump sai raikuvat aplodit saapuessaan paikalle. Hän tervehti kannattajia nyrkkitervehdyksellä, kuten tavallisesti.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Trump astui julkisuuteen viikonloppuisen salamurhayrityksen jälkeen.

Videokuvissa republikaanien presidenttiehdokas vaikutti hyväntuulisena ja hyväkuntoisena. Trump kuunteli tilaisuuden puheita, muttei itse puhunut.

Tilaisuudesta otetuista kuvista näkyy, että Trumpin oikea korva on yhä siteessä.

Trumpin ympärillä aitiossa istui hänen perheenjäseniään sekä tuore varapresidenttiehdokas vastaikään nimitetty, Ohion senaattori J.D. Vance. Aitiossa oli myös muiden muassa edustajainhuoneen jäsen Byron Donalds, edustajainhuoneen puhemies Mike Johnson ja Trumpin poika Eric Trump.

78-vuotias Trump viipyi tilaisuudessa noin tunnin. Hän ei kommentoinut viikonlopun tapahtumia, mutta tapahtumassa puhuneet republikaanit viittasivat viikonlopun salamurhayritykseen puheissaan.

– Kun otetaan huomioon lauantain kauhistuttavat tapahtumat, hän [Trump] on osoittautunut kovaksi pirulaiseksi, International Brotherhood of Teamsters -liiton puheenjohtaja Sean O'Brien, sanoi puheessaan kokouksen aikana.

Tilaisuudessa puhuivat lisäksi muiden muassa Pohjois-Dakotan kuvernööri Doug Burgum, senaattori Marsha Blackburn ja mediahenkilö Amber Rose.

Burgum vihjasi, että Trump saattaisi nimittää hänet ulkoministeriksi, mikäli voittaisi marraskuun vaalit.

Trumpin puhetilaisuudessa viikonloppuna ammuttiin kolmella aseella

Viikonloppuna 20-vuotias mies avasi tulen Donald Trumpin kampanjatilaisuudessa Pennsylvaniassa. Trump loukkaantui ammuskelussa. Harhaluodista saanut mies kuoli ja kaksi henkilöä loukkaantui vakavasti.

Myöhään maanantaina republikaanipuolue ilmoitti, että Trump on koonnut riittävästi delegaattien ääniä republikaanien puoluekokouksessa, ja hänet on virallisesti nimetty puolueen presidenttiehdokkaaksi syksyn 2024 presidentinvaaleissa.

Samaan aikaan republikaanien puoluekokouksen kanssa Milwaukeessa noin 3 000 ihmistä kokoontui osoittamaan mieltään republikaanien puoluekokousta vastaan.

Milwaukeen mielenosoituksessa oli myös ihmisiä, jotka kertoivat protestoivansa ensi kuussa Chicagossa järjestettävää demokraattien puoluekokousta vastaan.

Lähde: AFP