Yritys salamurhata Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump puhuttaa ihmisiä ympäri maailmaa. Yksi tapahtumia seuraava on Itä-Suomen yliopiston rajatutkimuksen professori Jussi P. Laine, jolla on myös oman perheensä kautta tiiviit yhteydet Yhdysvaltoihin.
Laine näkee Trumpilla nyt kaksi vaihtoehtoa. Niistä toinen ilmenee siinä, mitä Trump teki välittömästi ampumisen jälkeen: käsi puristui nyrkkiin ja huulilla oli kehotus: taistelkaa!
Trumpilla on Laineen mielestä kuitenkin myös toinen vaihtoehto. Trump voisi nähdä, että vastakkainasettelun aika on mennyt liian pitkälle. Salamurhayrityksestä tulisi silloin käännekohta.
– Jos hän pystyisi pelaamaan tämän kortin oikein, jos hän saisi tuotua jakautuneen kansan yhteen, hänestä tulisi varmasti hyvin menestyksekäs presidentti, Laine sanoo.
Laine pitää tätä vaihtoehtoa kuitenkin epätodennäköisenä ja jopa idealistisena, sillä se ei sovi siihen kuvaan, mitä Trumpista tiedetään. Hän uskoo silti, että myös Trumpin tiimissä on henkilöitä, jotka miettivät, miten kansaa voisi yhdistää.
– Jos joku presidentti saisi sen aikaiseksi, hän jäisi varmasti historiankirjoihin merkittävänä henkilönä. Uskon, että myös Trump tietää tämän.
Laine muistuttaa, että yksittäinen ja äkillinen tapahtuma voi muuttaa historian suuntaa yllättävällä tavalla. Hän sanoo silti ymmärtävänsä, että kärjistävän politiikan jatkumisen todennäköisyys on 85 prosenttia. Se ei saa häntä kuitenkaan sulkemaan pois toista vaihtoehtoa.
– Meillä on nähty suurempiakin ihmeitä politiikassa, Laine virnistää.
Tutkija: Trump ei pehmene
Laineen kanssa samassa yliopistossa työskentelevä amerikkalainen projektitutkija Stanislaw Domaniewski on professoria pessimistisempi. Demokraatiksi tunnustautuvan Domaniewskin mukaan Trumpilla oli neljä vuotta aikaa presidenttinä pehmentää omaa politiikkaansa, eikä tämä tehnyt sitä.
– Jos nyt kävisi niin, kyse olisi erittäin harvinaisesta tilanteesta.
Tutkija uskoo, että salamurhayrityksellä ei ole vaikutusta Trumpin kannatukseen vaaleissa. Ampuminen voi hänen mukaansa kuitenkin lisätä poliittista väkivaltaa Yhdysvalloissa.
Domaniewski myös muistuttaa, mitä Trump sanoi kampanjamatkallaan tammikuussa Iowassa, jossa oli juuri edellisenä päivänä tapahtunut kuolonuhrin vaatinut kouluampuminen.
– ”Meidän on päästävä siitä yli. Meidän on mentävä eteenpäin.” Eli että elämä jatkuu, ja että ampumiset ovat osa Yhdysvaltoja, Domaniewski ihmettelee.