Demokraattien senaattori Peter Welch uskoo, että Joe Bidenin täytyy vetäytyä presidenttikisasta.

Welch kirjoittaa asiasta mielipidekirjoituksessaan Washington Postissa.

– Emme voi sivuuttaa presidentti Bidenin kamalaa esiintymistä vaaliväittelyssä. Emme voi myöskään sivuuttaa täysin oikeutettuja kysymyksiä, joita esiintymisen jälkeen kysyttiin, Welch kirjoittaa viitaten Bidenin ja Donald Trumpin kesäkuun lopussa käytyyn vaaliväittelyyn.

Welch on ensimmäinen demokraattisenaattori, joka kehottaa suoraan Bidenia vetäytymään vaaleista.

– Maan edun vuoksi kehotan presidentti Bideniä vetäytymään kisasta, Welch kirjoittaa.

Biden pitää tänään lehdistötilaisuuden ja vastaa toimittajien kysymyksiin Naton huippukokouksesta Washingtonissa.

Asiantuntijoiden mukaan Nato-kokouksessa kaikki katseet ovat olleet Bidenin kunnossa. Torstain lehdistötilaisuus voi olla ratkaiseva Bidenin jatkon kannalta.

Yhtäkkiä kaikki kehottavat Bidenia vetäytymään

Useat demokraattisenaattorit ovat ilmaisseet huolensa Bidenin voittomahdollisuuksista.

Esimerkiksi demokraattien senaattori Michael Bennet sanoi keskiviikkona, että Biden kokee todennäköisesti murskatappion vaaleissa.

Keskiviikkona näyttelijä George Clooney perui tukensa Bidenin presidenttikampanjalta ja kehotti Bidenia vetäytymään

– Rakastan Joe Bidenia. Mutta tarvitsemme uuden ehdokkaan, Clooney kirjoitti keskiviikkona julkaistussa The New York Timesin mielipidetekstissään.

Vain viikkoa aiemmin Clooney oli järjestänyt suuren varainkeruutapahtuman Bidenille, mutta tuoreessa mielipidetekstissä Hollywood-näyttelijä kuvailee, että presidentti Biden ”ei ole se mies, joka hän oli vuonna 2010.”

Entinen kongressin puheenjohtaja, demokraatti Nancy Pelosi vihjaisi haastattelussa keskiviikkona, että Bidenin pitäisi harkita presidenttiehdokkuuttaan uudelleen.

Pelosi sanoi, että demokraattipuolue kannustaa Bidenia vetäytymään kisasta, mutta lopullisen päätöksen tekee Biden itse.

Tähän mennessä Biden on hylännyt kaikki vetäytymiskehotukset ja ilmoittanut jatkavansa kisassa.

Uusi yritys maanantaina

Yhdysvaltain presidentti Biden esiintyy NBC:n televisiohaastattelussa ensi viikolla, CNN uutisoi.

Haastattelu lähetetään maanantaina, samana päivänä, kun republikaanipuolue aloittaa vaalikokouksensa.

Trump ja Biden tapasivat kesäkuussa vaaliväittelyssä. Jo silloin Bidenin esiintymistä kuvailtiin vaisuksi.

Perjantaina Biden esiintyi ABC-televisiokanavan haastattelussa. Tämäkään suoritus ei vakuuttanut asiantuntijoita.