Elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) on saanut eduskunnan luottamuksen äänin 92 – 76. Tyhjiä ääniä annettiin kolme, poissa äänestyksestä oli 28 edustajaa.

Hallituspuolueista tyhjää äänestivät kansanedustajat Pihla Keto-Huovinen (kok.) ja Eva Biaudet (r.).

Myös hallitus sai eduskunnan luottamuksen äänin 92 – 76. Poissa äänestyksestä oli 29, tyhjiä ääniä annettiin kaksi.

Eduskunta keskusteli jo juhannuksen alla vasemmistoliiton, SDP:n ja vihreiden hallitukselle jättämästä välikysymyksestä, joka koski Rydmania.

Välikysymyksen jättäneiden puolueiden mielestä Rydmanin toiminta ei vastaa ministeriltä edellytettävää käytöstä.

Puolueiden mukaan Rydman on ministerin asemassa hyökännyt toistuvasti julkisesti mediaa ja hänen toiminnastaan kertoneita naisia vastaan.

Orpo kävi vakavan keskustelun Rydmanin kanssa

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoo käyneensä viikonlopun aikana vakavan keskustelun Rydmanin kanssa.

– Meillä on nyt yhteneväinen käsitys siitä, että vapaalla medialla on demokratiassa keskeinen roolinsa ja valtioneuvoston jäsenten tehtävä on edistää ja vahvistaa tätä roolia, ei heikentää, Orpo sanoi.

Pääministerin mukaan Rydman on samaa mieltä myös siitä, että toimittajille on annettava työrauha.

Kysymystä on Orpon mukaan käyty läpi myös hallitusnelikossa.

– Meillä on toimintakykyinen hallitus, pääministeri vakuuttaa.

Hän kuitenkin lisää jokaisen hallituspuolueen ymmärtävän, että ministerin työtä pitää tehdä arvokkaalla tavalla. Orpon mukaan Rydman on hoitanut ministerin tehtäväänsä hyvin.

– En halua arvioida, mitä hän on vapaa-ajallaan aikaisemmin tehnyt tai jättänyt tekemättä.

Rydman: Mediaa pitää voida arvostella

Rydman itse totesi äänestyksen jälkeen, että vapaassa yhteiskunnassa mediaa pitää voida arvostella silloin, kun aihetta on.

Hänen mukaansa Helsingin Sanomat on tietoisesti levittänyt hänestä vakavia ja vääriä väitteitä.

– Jopa kärkkäämpi ja ankarampi kritiikki olisi ansainnut paikkansa, Rydman kommentoi.

Rydmanin mukaan hänella on pääministeri Orpon kanssa kuitenkin yhteneväinen käsitys siitä, että vapaa media on länsimaisen yhteiskunnan ja demokratian kulmakivi.

– Erityisesti median luotettavuus luo vakaan pohjan demokraattiselle yhteiskunnalle.

Elinkeinoministeri ei kuitenkaan näe tarpeelliseksi muuttaa käytöstään äänestyksen seurauksena.

– Joudun varmasti oikomaan vääriä väitteitä tulevaisuudessakin. Vakaa ja arvokas käytös on luonnollisesti itsestäänselvyys sekä kansanedustajille että ministereille. Enkä ole nähnyt tämän suhteen minkäänlaisia ongelmia ainakaan valtioneuvoston jäsenissä.

Elinkeinoministerin mukaan hän ei ole käynyt keskustelua välikysymyksestä perussuomalaisten puoluejohdon kanssa.

– Eipä tässä ole ollut villoja keskustelun aiheeksi.

Välejään perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran kanssa Rydman kuvailee erinomaisiksi.

Perussuomalaiset vaatii selvitystä hallituspuolueilta

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän mukaan perussuomalaiset vaatii selvitystä kokoomukselta ja RKP:ltä siitä, miksi kaksi puolueiden kansanedustajaa äänesti tyhjää Rydmanin luottamusta koskevassa äänestyksessä.

– Asianomaiset ryhmät itse harkitsevat keskenään toimenpiteitä, mihin tämä tulee johtamaan. Me mietimme itse, miten tulemme sen pohjalta toimimaan, Mäkelä sanoo.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Matias Marttisen mukaan ryhmän johto käy kansanedustaja Pihla Keto-Huovisen kanssa keskustelun tyhjän äänestämisestä mahdollisimman pian.

– Jokainen ryhmä vastaa oman ryhmänsä asioista itsenäisesti.

Marttinen kertoo olleensa jo etukäteen tietoinen siitä, miten Keto-Huovinen tulee äänestyksessä toimimaan.

RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson kertoo ilmoittaneensa hallituskumppaneille jo etukäteen, että ryhmän kansanedustaja Eva Biaudet aikoo painaa äänestyksessä tyhjää.

– Kerroin, että emme tule käymään mitään erityistä keskustelua tämän äänestyksen osalta omassa ryhmässä.

Anderssonin mukaan aiheesta käytiin perusteellinen keskustelu jo vuosi sitten kesällä ja syksyllä.

– Me olemme äänestäneet ennen kaikkea hallituksen jatkon puolesta.

Saramo: ”Näyttää siltä, että mikään ei muutu”

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo ei vakuuttunut siitä, että Rydman aikoo muuttaa toimintaansa.

– Ministeri jatkoi tarinaa, jossa hän ei ole toiminut väärin, vaan syyllisiä ovat media ja hänen toimintansa uhrit, alaikäiset naiset. Tämä on käytöstä, jota ministeriltä ei voi hyväksyä.

Saramon mukaan hallitus ei kunnioita oikeusvaltiota ja sitä, miten ministereiden tulisi toimia.

– Valitettavasti näyttää siltä, että mikään ei muutu.

Juttua täydennetty kauttaaltaan Wille Rydmanin, Jani Mäkelän, Matias Marttisen, Otto Anderssonin ja Jussi Saramon kommenteilla.

Juttua korjattu kello 13:25: Hallitus sai eduskunnan luottamuksen äänin 92 – 76. Aikaisemmin jutussa oli virheellinen äänestystulos 93 – 78.