Sastamalan kaupunginvaltuusto on asettanut tilapäisen valiokunnan arvioimaan kaupunginhallituksen luottamusta ja tarvittaessa valmistelemaan kaupunginhallituksen erottamista sekä uusien jäsenten valitsemista.

Taustalla on Sastamalan perussuomalaisten valtuustoryhmästä eronneen kaupunginvaltuutettu Maire Villon (sit.) kiista siitä, kenelle Villon paikka kaupunginhallituksessa kuuluu.

Villon mielestä paikka luvattiin hänelle henkilökohtaisesti äänimäärän perusteella. Hänestä valtuustoryhmä penää paikkaa takaisin perusteetta.

– Tein melkein kaiken vaalityön eikä paikka olisi puolueella, jos en olisi tehnyt niin paljon. Olen paikkani ansainnut, Villo sanoo.

Perussuomalaisten mukaan kaupunginhallituksen paikka on mandaattineuvottelujen tulos ja kuuluu puolueelle. Siksi valtuustoryhmä esitti valtuustolle tilapäisen valiokunnan perustamista.

Sastamalan perussuomalaisten puheenjohtaja Sami Pajunoja (ps.) on tyytyväinen valtuuston päätökseen.

– Pyydetyn mukainen päätös, totta kai olemme tyytyväisiä siihen, että valtuusto antaa mahdollisuuden, Pajunoja sanoo.

Taustalla kysymys laittomasta kokouksesta

Maire Villo erosi Sastamalan perussuomalaisten valtuustoryhmästä helmikuussa. Syynä oli valtuustoryhmän kokous, jota Villo moittii laittomaksi.

Villo toimi keväällä valtuustoryhmän puheenjohtajana, joka ryhmän sääntöjen mukaan kutsuu valtuustoryhmän koolle. Mikäli puheenjohtaja on estynyt, kokouskutsun lähettää varapuheenjohtaja.

Helmikuussa Villo sai sähköpostitse varapuheenjohtajan lähettämän kokouskutsun. Kutsu tuli yllätyksenä, sillä Villo ei mielestään ollut estynyt.

– Se oli tarkoituksella ilmeisesti, että varapuheenjohtaja kutsuu kokouksen koolle. Ilmoitin, että tämä on laiton kokous, koska en ole tiennyt tästä kokouksesta yhtään mitään.

Valtuustoryhmä piti kokousta laillisena.

– Se oli piste iin päälle minulle, että nyt täytyy jotain tässä tehdä, Villo kertoo.

Seuraavassa valtuuston kokouksessa Villo erosi ryhmästä.

Sami Pajunojan mukaan kokous oli laillinen. Hän ei avaa syitä, miksi kokouskutsun lähetti ryhmän varapuheenjohtaja eikä Villo.

– Kokouksen kutsuu koolle varapuheenjohtaja puheenjohtajan estyessä, se löytyy säännöistä.

Oliko Maire Villo silloin puheenjohtajana estynyt?

– Varapuheenjohtaja kutsui kokouksen koolle.

Sopimus velvoittaa luopumaan

Sami Pajunoja muistuttaa jokaisen ehdokkaan allekirjoittaneen ehdokassopimuksen, jolla sitoutuu luopumaan puolueen mandaatilla saamistaan luottamuspaikoista, mikäli eroaa valtuustoryhmästä.

– Jokainen ymmärtää sen, että ne (paikat) ovat tulleet mandaatilla. Kun mandaattia ei enää ole, luovutaan niistä paikoista, Pajunoja perustelee.

Maire Villo epäilee lähestyvän vaalikevään vaikuttavan paikallisyhdistyksen toimintaan.

– Politiikka on raadollista siinä mielessä, että siellä on näitä valtaan pyrkijöitä. Nyt on tulossa kuntavaalit ja seuraavana eduskuntavaalit. Varmaan kaikki puolueet tekevät siinä mielessä työtä, kuka likaisin konstein ja kuka muuten sitten.

Kuntaliitto: ”Kaksi eri asiaa”

Kuntaliiton lakiasiainjohtaja Juha Myllymäen mielestä keskeistä on, että juridisesti paikallisen yhdistyksen ja kunnan toiminta ovat täysin eri asioita. Julkisyhteisönä kunnan toiminnassa sovelletaan kuntalakia, mutta poliittista yhdistystä ohjaa yhdistyslaki.

– Poliittinen yhteys on ilmiselvä, mutta juridisesti yhteyttä ei ole. Se, mitä tapahtuu paikallisyhdistyksen kokouksissa tai valtuustoryhmän sisällä, on heidän oma asiansa eikä toiminnassa sovelleta kuntalakia, Myllymäki sanoo.

Myllymäki huomauttaa, että kunnanhallitusten paikkajaon taustalla on usein poliittisten ryhmien tekemä sopimus, joka perinteisesti vastaa vaalien poliittista lopputulemaa

Sastamalassa kyse on nyt siitä, onko kunnanhallitus valtuuston mielestä kokoonpanoltaan yhä sellainen kuin ryhmät ovat sopineet. Loppujen lopuksi kyse on poliittisesta luottamuskysymyksestä.

– Valtuusto valitsee hallituksen ja silloin hallituksen tulee nauttia valtuuston luottamusta. Valtuuston enemmistön päätös ratkaisee.