Vaasalainen Ramieza Mahdi valittiin viikonlopun puoluekokouksessa Helsingissä RKP:n varapuheenjohtajaksi.
Vaalissa eniten ääniä saanut Mahdi on todella tyytyväinen valintaansa. Varapuheenjohtajan vaalissa oli neljä ehdokasta.
– Alussa oli vähän jännitystä ja sitten kun tulos tuli, olin sekä iloinen että yllättynyt. Olen erittäin iloinen koko kentältä saamastani luottamuksesta, Mahdi kertoo Yle Österbottenille.
Mahdi kertoo haluavansa RKP:n varapuheenjohtajana tehdä työtä tasa-arvo- ja kotouttamistyön puolesta. Hän on itse tullut Suomeen maahanmuuttajana.
Mahdi työskentelee sairaanhoitajana Vaasan keskussairaalassa ja on Pohjanmaan hyvinvointialueen valtuutettu sekä Vaasan kaupunginvaltuuston jäsen. Hän on toiminut myös RKP:n naisjärjestön varapuheenjohtajana vuodesta 2020 alkaen.
Puoluepaikkojen alueellinen jakautuminen
Uusi puheenjohtaja Anders Adlercreutz tulee Kirkkonummelta, kaksi muuta varapuheenjohtajaa Silja Borgarsdóttir Sandelin Helsingistä ja Sandra Bergqvist Nauvosta.
Pohjanmaan RKP:n puheenjohtaja Samuel Broman uskoo, että yksi RKP:n ministereistä tulee jatkossakin Pohjanmaalta.
– Totta kai Pohjanmaalla pitäisi olla ministeri. Meillä on päteviä ihmisiä, jotka voivat ottaa roolin, joten ongelmaa ei ole. Vaihtoehtoja on useita. Tiistaina puoluehallituksella on kokous, jonka jälkeen keskustelemme myös siitä, Broman sanoi.
Vahva ehdokas uudeksi Eurooppa- ja omistajaohjausministeriksi on kolmannen kauden kansanedustaja Joakim Strand Vaasasta.
– On selvää, että maakuntien on oltava hyvin edustettuina, ja tämä koskee myös Pohjanmaata, Strand sanoo.
Artikkeli on mukailtu tiivistelmä Yle Österbottenin toimittaja Anna Rudan artikkelista: Ramieza Mahdi från Vasa är en av SFP:s nya vice ordförande – kretsordförande: ”Givetvis ska Österbotten ha sin minister”