Kokoomuksen puoluekokous valitsi tänään lauantaina puheenjohtaja Petteri Orpon kaksivuotiselle jatkokaudelle ilman vastaehdokkaita.

– Kokoomuksen puoluekokous antaa vahvan mandaatin jatkaa, mutta samalla valtavan vastuun. Minä nautin siitä, elän ja hengitän puolueen mukana, Orpo totesi puheessaan ennen kuin nuija kopahti päätöksen merkiksi.

Orpo kiitti tuesta puoluekenttää, perhettään ja vaimoaan Niina Kanniainen-Orpoa.

– Poliitikon arjessa on hyviä ja huonoja päiviä. Mutta kun avaan kodin oven, siitä astun vain minä. Sitä ei mitata millään ulkoisilla mittareilla. Siellä arvoni ei ole riippuvainen asemastani. Tai jos yritän, tiputetaan maan pinnalle.

Puoluekokous järjestetään tänä viikonloppuna Tampereella ja paikalle odotetaan lähes 1400 osanottajaa.

Orpo on toiminut kokoomuksen johdossa vuodesta 2016 ja alkava puheenjohtajakausi on järjestyksessä viides.

Orpo ei sulkenut pois mahdollisuutta, että olisi ehdolla puolueen puheenjohtajaksi myös kahden vuoden kuluttua järjestettävässä puoluekokouksessa.

Tämä tarkoittaisi myös sitä, että hän johtaisi kokoomuksen seuraaviin vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.

– Pitää katsoa, miten maailma makaa. En minä sitä poissulkisi, vaan pidän sitä mahdollisena. Suomen asioiden kuntoon laittaminen vaatii kaksi kautta.

”Me saamme Suomen takaisin raiteilleen”

Orpon mukaan hallituksessa istuvat tällä hetkellä ne puolueet, jotka ovat sitoutuneet laittamaan Suomea kuntoon. Hän perusteli linjapuheessaan hallituksen leikkauksia hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisellä.

– Suomi ottaa takaisin paikkansa muiden Pohjoismaiden rinnalla, hyvinvoivana yhteiskuntana. Siksi ensimmäinen vuosi hallituksessa on sisältänyt myös vaikeita säästöpäätöksiä.

Orpo kommentoi myös hallituksen leikkauksistaan ja muista päätöksistään saamaa kritiikkiä.

– Olisi helppoa antaa vain periksi. Siihen me emme taivu. Sanotaan, että arvot todella punnitaan tilanteissa, joissa ratkottavana on kaikkein vaikeimpia kysymyksiä.

Kokoomus osaa hänen mukaansa kuitenkin pistää menot tärkeysjärjestykseen.

– Kyllä me saamme Suomen takaisin raiteilleen. Tästä ei kannata olla kenelläkään epäselvyyttä.

Orpo ei ihmettele RKP:n Henrikssonin ulostuloa

RKP:n väistyvä puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson kertoi tänään lauantaina, että hän oli viime kesänä lähellä kaataa hallituksen perussuomalaisten rasismikohun seurauksena.

Hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa on jakanut RKP:n puolueväkeä.

Orpo kertoo kuulleensa asiasta nyt ensimmäistä kertaa.

– Siinä oli kaikenlaisia vaiheita ja luulen, että aika monella kävi tunteet laidasta laitaan. En sitä sinänsä ihmettele, Orpo sanoi.

Hän kuitenkin muistuttaa, että hallitus kykeni nousemaan takaisin jaloilleen ja laatimaan rasismin vastaisen tiedonannon.

Hallitus ryhtyy edistämään työperäistä maahanmuuttoa

Orpon mukaan Suomi tarvitsee lisää ulkomaisia investointeja sekä kansainvälisiä osaajia tekemään työtä, yrittämään ja rakentamaan elämäänsä.

Hallituksen talousneuvostossa käynnistetäänkin hänen mukaansa työ Suomen vetovoiman kasvattamiseksi. Paketti pyritään saamaan valmiiksi hallituksen puoliväliriiheen mennessä.

– Tavoitteena on ennakkoluulottomasti hakea uusia keinoja Suomen vetovoiman kasvattamiseksi sekä investointien vauhdittamiseksi.

Huomenna sunnuntaina kokous valitsee puolueen varapuheenjohtajat. Ehdolla ovat puolustusministeri Antti Häkkänen, tiedeministeri Sari Multala, kuntaministeri Anna-Kaisa Ikonen sekä kansanedustajat Jarno Limnell ja Karoliina Partanen.

Puoluevaltuuston puheenjohtajan tehtävään ovat ehdolla kansanedustaja, puoluevaltuuston nykyinen puheenjohtaja Heikki Autto ja puoluevaltuuston jäsen Jussi Koskinen.