Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee tulevana syksynä koronarokotteen tehosteannosta iäkkäille ja tietyille riskiryhmille. Suositus on, että rokotukset toteutetaan viime syksyä aikaisemmin ja kahdessa vaiheessa.

Rokotteiden tehosteannosta suositellaan hoitokodeissa ja säännöllisessä järjestetyssä kotihoidossa oleville, kaikille yli 80-vuotiaille sekä kaikille voimakkaasti immuunipuutteisille iästä riippumatta.

Suositus on, että näiden ryhmien rokotukset aloitetaan syksyllä heti kun rokotteet ovat saapuneet Suomeen. Todennäköisesti rokotteet ovat Suomessa elo-syyskuussa. Viime vuonna ikääntyneiden rokotukset alkoivat liian myöhään, mutta rokotuskattavuudet nousivat hieman korkeammiksi kuin edellisenä vuonna.

Edellä mainittujen ryhmien ohella syksyn tehosterokotetta suositellaan myös kaikille 75–79-vuotiaille. Heillä vakavan taudin riski on kuitenkin yllä mainittuja ryhmiä pienempi. THL suosittelee, että myös nämä rokotukset toteutetaan tulevana syksynä tavanomaista aikaisemmin, esimerkiksi lokakuun alusta alkaen.

Rokotteita myös 65 vuotta täyttäneille sekä osalle 18 vuotta täyttäneistä

Edellä mainittujen ryhmien lisäksi THL:n mukaan koronarokotetta on syytä tarjota myös 65 vuotta täyttäneille sekä niille 18 vuotta täyttäneille, joilla on vakavan koronavirustaudin riskiä lisäävä perussairaus.

Näille ryhmille ei kuitenkaan ole varsinaista rokotussuositusta. He voivat ottaa koronatehosteen influenssarokotusten yhteydessä.

Hyvinvointialueet vastaavat rokotusten järjestämisestä alueillaan ja kertovat, mistä ja milloin rokotteen voi saada.

Tavoitteena ehkäistä sairaalahoitoja ja kuolemia

Koronarokotuksilla pyritään ehkäisemään koronasta johtuvia sairaalahoitoja ja kuolemia.

Suositusten pohjaksi THL:ssä on yhdistetty rekisteritietoja koronan aiheuttamista sairaalahoidoista ja kuolemista syksyllä 2023, henkilöiden perussairauksista ja iästä sekä syksyn 2023 koronarokotuksista.

THL:n tutkimusprofessori Tuija Leinon mukaan rokottaminen on hyvin vaikuttavaa, jos yhden sairaalahoidon tai kuoleman estäminen vaatii vain pienen määrän rokotettuja.

– Analyysimme perusteella rokottaminen on hyvin vaikuttavaa yli 80-vuotiailla ja voimakkaasti immuunipuutteisilla. Koronakuolemia voidaan estää etenkin rokottamalla hoitokotien asukkaita, sillä suurin osa kuolemista tapahtuu hoitokodeissa, Leino sanoo.

Alle 75-vuotiaiden rokottamisella ei Leinon ole mukaan yhtä suuria vaikutuksia kuin kaikkein iäkkäimpien, koska riski sairastua sairaalahoitoiseen koronatautiin nousee selvästi iän mukaan.

Ensi syksynä 65–74-vuotiaille ei ole siis varsinaista rokotussuositusta.

– Analyysimme mukaan terveitä 65–70-vuotiaita pitäisi rokottaa 25 kertaa niin paljon kuin yli 80-vuotiaita, jotta estettäisiin yksi sairaalahoito. Tämä kuvaa riskien suurta eroa, sanoo Leino.

Vakavan koronavirustaudin riskiä lisäävien perussairauksien määrä ja vakavuus kuitenkin vaihtelevat ihmisillä paljon. Tämän vuoksi rokotteita halutaan tarjota myös 65 vuotta täyttäneille sekä niille yli 18-vuotiaille, joiden perussairaus lisää koronataudin riskiä.

Syksyn tehosterokote on päivitetty varianttia vastaan

Tämänhetkisen tiedon mukaan syksyn koronarokotuksissa käytetään varianttiräätälöityjä rokotteita, jotka on päivitetty Euroopan lääkeviraston suosituksen mukaisesti uutta JN.1-varianttia vastaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön turvallisuus- ja terveysosaston päällikkö Taneli Puumalainen kertoi THL:n ja STM:n tiedotustilaisuudessa, että Comirnaty-rokotteella on EU:n yhteishankintarahoitus vuoteen 2026 saakka.

– Syksyksi rokotetta saadaan 1,3–1,4 miljoonaa annosta, mikä on riittävä määrä. Lisäksi hankitaan pieni määrä rokotetta heitä varten, joille mRNA-rokote ei sovi allergian vuoksi.

Peruspalveluiden verkoston harvetessa, Puumalainen kehottaa hyvinvointialueita perustamaan matalan kynnyksen rokotuspisteitä ja liikkuvia rokotuspisteitä.

Puumalainen sanoo, että Yhdysvalloissa leviää tällä hetkellä Omikronin alatyypeistä KP.2-variantti ja USA aikoo antaa oman suosituksensa rokotteen sisällöstä kesäkuun alussa.

– Lopullisesti saamme tietää ensi viikolla, mikä varianttikoostumus Euroopan unionin alueen rokotteisiin tulee, onko se sitten JN.1 vai KP.2.

Rokotusten valmistus vie parisen kuukautta.

Kesäkuussa mahdollisesti tieto apteekkimyynnistä

Puumalainen sanoo, että kesäkuun alkupuolella toivotaan saatavan vastaus siihen, voitaisiinko Suomen lääkevahinkovakuutusjärjestelmän ehdoilla saada koronarokotteita reseptillä apteekkimyyntiin. Silloin rokotetta olisi saatavissa myös niille, jotka haluaisivat ottaa rokotteen riskiryhmiin kuulumatta.

Suositukset koronarokotuksista perustuvat Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) ja THL:n yhteisiin arvioihin.

THL:n kansallisen rokotusohjelman asiantuntija Mia Kontio kertoi, että influenssarokotusten osalta kohderyhmäsuosituksiin ei ole tulossa muutoksia, mutta syksyllä 85 vuotta täyttäneille ja 50 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille tarjotaan uudenlaista, tehokkaampaa influenssarokotetta.

Nenäsumuterokote on aiempaan tapaan tarjolla 2–6-vuotialle. Influenssarokotteiden pitäisi olla käytössä lokakuun alkuun mennessä.