Kristillisdemokraattien kansanedustajan Päivi Räsäsen toiminta alkoholilain valiokuntakäsittelyssä kismittää kokoomuksessa.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta aikoo esittää uuden alkoholilain hylkäämistä. Lakimuutos toisi ruokakauppoihin muun muassa vahvemmat oluet ja siiderit.

Hylkäävän mietinnön tekemistä kannatti torstain kokouksessa opposition edustajien lisäksi Räsänen.

Sote-valiokunnan on tarkoitus päättää mietinnön hyväksymisestä perjantaina. Päätös voi venyä myös ensi viikkoon.

Räsänen on tehnyt selväksi, ettei kannata hallituksen esitystä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen paheksuu sitä, jos Räsänen äänestää hallituksen esitystä vastaan valiokunnassa.

– Tietenkään meidän ryhmämme ei katso hyvällä sitä, jos Räsänen toimii tuolla tapaa valiokunnassa, kommentoi Marttinen eduskunnassa iltapäivällä.

Kristillisdemokraateille on hallitusneuvotteluissa sovittu alkoholilainsäädännössä vapaus äänestää esitystä vastaan.

Päivi Räsänen katsoo, että vapaus koskee koko lain käsittelyä.

– Aion joka vaiheessa äänestää tätä esitystä vastaan, hän kommentoi aiemmin päivällä.

– Olisihan nyt kovin ristiriitaista, jos sama ihminen äänestää eri tavalla valiokunnassa ja salissa.

Hallituksen esitys voi silti edetä

Vaikka sote-valiokunnan enemmistö päätyy tukemaan hallituksen esityksen hylkäämistä, voi esitys silti tulla hyväksytyksi. Se voisi edetä vastalausemenettelyn kautta täysistunnossa.

Matias Marttisen mukaan asia on käyty läpi hallituspuolueiden eduskuntaryhmien kanssa sitä varten, jos lakiesitys hylätään sote-valiokunnassa.

– Vastalauseen kautta tämä asia tullaan äänestämään suuressa salissa ja sen jälkeen se siirtyy suuren valiokunnan käsittelyyn. Eduskunnan enemmistö eli hallituspuolueiden kansanedustajat tulevat sitten äänestämään lainsäädännön voimaan, Marttinen sanoi.

– Mutta aivan turhan mutkan ja sotkun tämä edustajan toiminta aiheuttaa valiokunnassa, hän lisää.

Päivi Räsäsen mukaan hän ei ole hallituspuolueissa ainoa, joka haluaisi hylätä lakiuudistuksen.

Marttinen sanoo, ettei tunnista tätä.

– Meidän ryhmämme tukee tätä esitystä kuten muitakin hallituksen eduskuntaan tuomia esityksiä.