Kokoomus menetti sosiaalidemokraateille ykköspaikkansa Ylen tuoreessa mittauksessa monen kuukauden jälkeen. SDP on saanut naisia ja nuoria kannattajia myös kokoomuksesta ja perussuomalaisista.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen toteaa, että saatu luottamus tuntuu toki hyvältä.

Tuppuraisen mielestä ihmiset etsivät nyt inhimillisempää politiikkaa ja oikeudenmukaisempaa vaihtoehtoa nykyhallitukselle.

– SDP on pitänyt vahvasti esillä palkansaajan puolta tässä työmarkkinakiistassa ja sillä on saatu ihmisten sympatiat. Olemme olleet myös aktiivisia. Puheenjohtaja Antti Lindtman on tehnyt myös lukuisia aloitteita, muun muassa sovinnon aikaansaamiseksi työmarkkinakysymyksissä, EU:n puolustuskomissaarista ja investointien vauhdittamisesta.

Hallituksen ensimmäiset sosiaaliturvaleikkaukset esimerkiksi työttömyysturvaan ja asumistukeen tulivat voimaan huhtikuun alussa, ja niistä on käyty mittausjaksolla kiivasta keskustelua.

Tuppuraisen mukaan hallituksen leikkauspolitiikan vaikutukset alkavat vasta nyt konkretisoitua ihmisille.

– Moni ihminen on aidosti huolissaan omasta toimeentulostaan ja pärjäämisestään. Tällainen leikkauksilla uhoaminen ja riekkuminen saksien kanssa osuu suomalaisten oikeudentuntoon. Nyt halutaan inhimillisempää politiikkaa ja tässä turvataan sosiaalidemokraatteihin.

Mäkelä: Ihmisillä paniikkireaktio, hallituksen linja ei horju

Kokoomuksen ja perussuomalaisten kannatus laskee nyt toista kuukautta peräkkäin eli suosiossa on laskeva trendi. Huolestuttaako tämä hallituspuolueita?

Kokoomuksen puoluesihteeri Kristiina Kokko ei ole huolestunut tässä vaiheessa. Hänen mukaansa kyse on normaalista vaihtelusta ja puolueen kannatus on yhä pysynyt lähellä eduskuntavaalien tasoa.

– Gallupit ovat monen osatekijän summa. Silloin kun tehdään välttämättömiä uudistuksia, kannatuskin voi heilua.

Myöskään perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelää ei kannatuslasku sureta. Hänestä puolueen kannatus on palannut alkuvuoden presidentinvaalien jälkeen sille vakaalle tasolle, millä se on ollut aiemmin.

Mäkelän mielestä tehdyt leikkaukset näkyvät nyt enemmän SDP:n kannatuspomppuna.

– Ihmiset ehkä reagoivat tähän lakkosumaan, median myllytykseen ja näihin menosäästöihin sillä tavalla. Se on vähän sellainen paniikkireaktio. Ongelmat ovat tavallaan heidän aikaansaamia ja pahentamia. Heillä ei ole mitään ratkaisua esittää niihin, mutta kuitenkin heihin sitten turvaudutaan.

Hallituksen pitäisi päättää pari viikon päästä kehysriihessä uusista, jopa kolmen miljardin euron leikkauksista ja veronkiristyksistä. Miten tämä tulee näkymään hallituspuolueiden kannatuksessa?

Mäkelän mielestä puolueen kannatus ei ole se keskeisin asia, vaan se että Suomen talous saadaan kuntoon ja hyvinvointiyhteiskunta turvattua.

– Sen eteen tehdään töitä. Uskon, että suomalaiset kyllä ymmärtävät suuremmalta osin, että tämä on välttämätöntä. Nämä tuo sitten tulosta pidemmällä aikavälillä.

Kokko on Mäkelän kanssa samaa mieltä.

– Toteutamme hallitusohjelmaa päättäväisesti ja teemme niitä välttämättömiä uudistuksia gallup-kannatuksesta huolimatta.

Päivitetty 5.4. klo 17.40: Tarkennettu Tytti Tuppuraisen kommentin sanamuotoja.