Moni koulu joutuu vähentämään opettajien määrää, kun valtion kunnille maksama koronarahoitus päättyy tänä keväänä.
Yle kertoi tiistaina Opetusalan ammattijärjestön olevan huolissaan rahoituksen päättymisestä.
Esimerkiksi Turun kaupunki on saanut koronarahoitusta kaikkiaan 12 miljoonaa euroa kolmena vuotena. Myös Salossa, Kaarinassa, Uudessakaupungissa ja Loimaalla koronarahaa on saatu satoja tuhansia euroja.
Kunnista kerrotaan, että rahoituksen päättyminen vähentää henkilöstön määrää kouluissa. Rahoitusta on käytetty esimerkiksi jakotunteihin, eli opetusryhmien jakamiseen, ja tukiopetuksen järjestämiseen. Sen avulla on myös saatu lisäresursseja opetusryhmiin.
Tukea vähemmän tarjolla
Opetustoimenjohtaja Arja Kitola myöntää, että rahoituksen päättyminen huolettaa Uudessakaupungissa.
– Mietin henkilöstön jaksamista ja työhyvinvointia. Mistä me löydämme keinoja tukea niitä oppilaita, jotka tarvitsevat hyvin vahvaa tukea? Kyllähän henkilökunta suree sitä, kun näkee oppilaan, joka tarvitsisi enemmän apua ja tukea, mutta ei ole avun antajaa.
Loimaan sivistysjohtaja Manne Pärkö kertoo, että rahoituksen päättymisellä ei niinkään ole merkittävää vaikutusta opettajien ja avustajien määrään, mutta heidän työtuntinsa vähenevät.
– Avustusta on kohdennettu tukiopetukseen ja osa-aikaiseen erityisopetukseen. Nämä tietysti jonkin verran vähenevät. Toisaalta näkisin, että koronatuella on pystytty auttamaan tilannetta ja se on ollut tarpeellista. Hankerahoitukset kestävät aina määräajan ja sen jälkeen toimintaa pyöritetään omalla rahoituksella, Pärkö kommentoi.
Turku ei aio lisätä rahoitusta
Turussa koronarahoituksen avulla on palkattu kouluihin lisää resurssiopettajia ja koulunkäynninavustajia.
Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalosen mukaan Turku ei pysty kompensoimaan rahoituksen päättymistä omassa budjetissaan.
– Rehellisesti sanottuna ei ole valmiuksia.
Hän huomauttaa, että koronarahoituksen osuus on vain alle prosentti kasvatuksen ja opetuksen koko budjetista.
– Rahoituksen taustalla oli nimenomaan se ajatus, että korona on lisännyt tuen tarvetta. Kun korona-aika päättyy, loogisesti voi ajatella, että tuen tarve vähenee.