Yhdysvalloissa vetoomustuomioistuin on laittanut jäihin Texasin osavaltion kiistellyn SB4-nimellä kulkevan rajalain.

Laki on yksi tiukimmista maan historiassa ja se antaa osavaltion sekä paikallistason viranomaisille valtuudet pidättää ja asettaa syytteeseen laittomasti maahan pyrkiviä siirtolaisia.

Ilman lupaa maahan pyrkiviä uhkaa korkeimmillaan 20 vuoden vankeustuomio.

Maahanmuuttoasiat ovat perinteisesti kuuluneet Yhdysvalloissa liittovaltiotason viranomaisten vastuulle, eivätkä paikalliset viranomaiset ole puuttuneet niihin.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on kutsunut lakia perustuslain vastaiseksi.

Myös Meksiko on arvostellut lakia ja kieltäytynyt ottamasta vastaan paikallisviranomaisten käännyttämiä kansalaisiaan.

SB4-lain takana on Texasin republikaanikuvernööri Greg Abbott, joka kuuluu entisen presidentin Donald Trumpin tukijoihin.

Sekä Trump että Abbott ovat arvostelleet presidentti Bidenia rajaturvallisuuden laiminlyömisestä.

Siirtolaisten määrä Yhdysvaltain Meksikon-vastaisella rajalla on kasvanut moninkertaisesti Bidenin presidenttikaudella verrattuna Trumpin kauteen.

10:54: Jutun termejä korjattu siten, että henkilöitä ei kutsuta laittomiksi vaan heidän toimintaansa.