WASHINGTON Yhdysvaltain presidentit tapaavat todistella vuosittaisessa kansakunnan tilaa käsittelevässä puheessaan, että kansakunta voi mitä parhaiten.

Niin totesi myös Joe Biden torstai-iltana kongressin täyteen ahdetussa istuntosalissa.

Tällä kertaa suurin kiinnostus ei kohdistunut kuitenkaan siihen, millaisella tolalla valtakunnan asiat ovat – vaan ennemminkin Bidenin omaan fyysiseen ja henkiseen tilaan.

Hän on viime aikoina sekoillut useasti sanoissaan. Maat sijoittuvat väärin kartalla ja valtionjohtajien nimet menevät ristiin.

Fyysinen olemuskin on hauras ja käveleminen näyttää jäykistyvän kuukausi kuukaudelta.

Oikeusministeriön nimittämä erikoissyyttäjä kutsui Bidenia jopa ”hyvää tarkoittavaksi vanhukseksi jolla on huono muisti”.

Amerikkalaisista yli 70 prosenttia pitää 81-vuotiasta Bidenia liian vanhana uudelle kaudelle. Heidän joukossaan on myös iso liuta demokraatteja.

Tämän takia Bidenin tärkein tehtävä miljoonien silmäparien edessä ei ollut vakuuttaa heitä talouden vahvasta tilasta vaan siitä, että hänestä löytyy vielä ruutia toiselle kaudelle.

Miten hän siinä onnistui, jää nähtäväksi, mutta ärhäkkäänä ja energisenä hän esiintyi.

Noin tunnin kestäneessä puheessaan Biden oli usein hyökkäyskannalla. Iskujen kohteena oli niin Donald Trump, republikaanit kuin Vladimir Putinkin.

– Me emme koskaan tule kääntämään Ukrainalle selkäämme, Biden sanoi ja suuntasi viestinsä Venäjän presidentille.

Tavoista poikkeavaa oli se, että Biden aloitti puheensa kansakunnan tilasta ulkopolitiikalla. Tavallisesti tämä osio tulee puheen loppupuolella.

Mutta nyt ei eletä normaaleja aikoja, Biden sanoi ja vertasi tilannetta 1930-luvun sotaa käyvään Eurooppaan, jossa Hitler teki nousua.

– Maailma tarkkailee meitä, Biden sanoi – ja vaati kongressia hyväksymään sotilaallisen tuen paketin Ukrainalle.

– Eurooppa on uhattuna, hän jatkoi.

Samaan puheen alkurynnistykseen osui myös Ruotsin hetki valokeilassa.

Biden torui ensin Trumpia hänen taannoisesta lausunnostaan, jossa Trump uhkasi jättää puolustamatta Naton jäsenmaita, mikäli ne eivät käytä tarpeeksi varoja maanpuolustukseen. Kirsikkana kakun päällä Trump antoi Putinille vapaat kädet tehdä mitä lystää.

– Entinen Yhdysvaltain presidentti todella sanoi niin. Hän kumartaa Putinille. Se on järkyttävää, vaarallista ja väärin, Biden sanoi.

Sen jälkeen Biden kuitenkin totesi Naton jälleen torstaina vahvistuneen Ruotsin jäsenyyden myötä.

Pääministeri Ulf Kristersson, joka aikaisemmin päivällä luovutti liittymisasiakirjat Yhdysvaltain ulkoministeriöön, oli kutsuttu kunniavieraaksi edustajainjainhuoneen istuntosalin lehtereille.

Jo puheen ensiminuuteilla Biden esitteli Kristerssonin koko salille ja miljoonille amerikkalaisille kotikatsomoissa. Kristersson sai raikuvat suosionosoitukset lainsäätäjiltä.

Kansakunnan tilaa käsittelevää vuotuista puhetta valmistellaan kuukausia. Siihen ei päädy mitään vahingossa. Ruotsin – niin kuin Suomenkin – valmius luopua liittoutumattomuudestaan kuvastaa Euroopassa koettavaa Venäjän uhkaa. Se on Bidenille käyttökelpoinen työkalu vaalikampanjassa.

Puhetta kansakunnan tilasta seuraa usein 20–30 miljoonaa katsojaa. Tilaisuudessa on tavallisesta politiikan harmaudesta poikkeavaa väriä ja sähköä.

Bidenille se oli oiva mahdollisuus potkaista vaalikampanjansa kunnolla käyntiin. Nikki Haley heitti pyyhkeen kehään keskiviikkona, mikä sinetöi uusintaottelun Bidenin ja Trumpin välillä.

Ajoitus lähtölaukaukselle oli otollinen.

Biden lähtee kisaan takamatkalta. Hänen suosionsa on pohjamudissa ja presidenttikyselyissä Trumpilla on etumatka.

Puheessaan Biden teki siksi kaikkensa muistuttaakseen, mitä uusi presidenttikausi Trumpin alaisuudessa saattaisi tarkoittaa, ja mitä se voisi olla jos hänet valitaan uudestaan Valkoiseen taloon.

– Näen tulevaisuuden, jossa emme murenna demokratiaa vaan puolustamme sitä, hän sanoi.

Bidenilla on kova urakka, jos hän haluaa kääntää oman suosionsa nousuun.

Puhe kansakunnan tilasta on mahdollisus saada hieman tuulta purjeisiin ja muutaman päivän verran hyvää julkisuutta, mikäli sen on ansainnut.

Mutta ABC-uutiskanavan tutkimus on osoittanut, että puheesta saatu hyöty on vuosien varrella ollut rajallinen.

Presidentinvaaleja ei ratkaista tunnin televisiopuheella. Se ratkaistaan ihan muualla seuraavan kahdeksan kuukauden aikana.