Turun seudun joukkoliikenne Föli luonnehtii viime vuottaan tuloksellisesti onnistuneeksi.

Matkamäärä saavutti lähes koronavirusta edeltävän vuoden 2019 tason. Siitä jäätiin jälkeen noin kolme prosenttia.

Viime vuonna Fölissä tehtiin noin 25,4 miljoonaa matkaa. Tulot ylittyivät noin 5,6 miljoonalla eurolla ja menot alittuivat noin 2,2 miljoonalla.

Kehitystä selittää osaltaan lähimaksamisen lisääntyminen.

Suurimmassa Föli-kunnassa, Turussa, matkamäärä oli 21,2 miljoonaa. Se oli 17 prosenttia enemmän kuin vuonna 2022, mutta viisi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019.

Luvut käyvät ilmi viime vuoden tilinpäätöstiedoista.