Rovaniemellä parhaillaan käynnissä oleva Poronkusema -opiskelijatapahtuma on saavuttamassa uuden kävijäennätyksen.
Liput on loppuunmyyty, ja tapahtumaa järjestävän oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestö Artiklan puheenjohtaja Nuutti Saramo arvioi, että tapahtumaan osallistuu 1 800–2 000 opiskelijaa.
Poronkusema on useille opiskelijoille edelleen alkoholipitoinen tapahtuma, mutta yli 30-vuotiaan tapahtuman kulttuuri on muuttunut vuosien varrella. Ryyppäämiseen ei enää kannusteta, eikä tapahtuman rastikilpailujen tehtävänä ole alkoholin juomista.
– Olemme linjanneet, että emme halua sellaisia rasteja, joissa kannustetaan juomaan, Saramo kertoo.
”Mauton alastomuus” ei enää siivitä voittoon
Ennen riisuutumalla saattoi jopa voittaa kilpailun. Erään opiskelijablogin mukaan Poronkuseman rastikilpailussa sai vuonna 2014 pisteitä alastomuudesta.
Vuonna 2016 eräällä rastilla punnittiin osallistujia. ”Puntari” oli tosin rikki siten, että se näytti liikaa painoa ja vaatteiden riisumisesta lähti kymmeniä kiloja.
Oikeustieteen opiskelijoiden 40-vuotisjuhlakirjassa kerrotaan vuodelta 2011, että voittajajoukkueen saattoi voittoon muun muassa ”mauton alastomuus” ja ”upeat lahjukset”.
Oikeustieteen opiskelijoiden puheenjohtajan mukaan enää riisuutumiseen ei kannusteta.
– Meidän tapahtumissa ei sellaista ole enää muutamia vuosiin hyväksytty, on ollut ihan nollatoleranssi sille, Saramo sanoo.
Saramon mukaan opiskelijakulttuuri siistiytyi koronakriisin jälkeen.
– Tietysti silloin koronaa edeltävinä aikoina opiskelijakulttuuri on ollut rajumpaa, Saramo arvioi.
Tapahtumassa on mukana myös sinisiä liivejä kantavia henkilökunnan jäseniä, joille voi ilmoittaa häirinnästä.
Pääporoa lahjotaan
Siistiytymisestä huolimatta Poronkusema-tapahtumassa on yhä mukana leikillisyyttä.
Tapahtuman rastikilpailussa pisteitä saa suorituksen lisäksi asustuksesta, jonka teemana on tänä vuonna ”sankarit ja lapsuuden suosikit”. Pisteitä voi myös halutessaan hankkia lahjuksilla, joita ovat usein alkoholijuomat ja ruoka.
Pohjois-Suomen suurimmaksi julistautuneessa opiskelijatapahtumassa on mukana myös pääporo. Poroasuun pukeutunut pääporo johtaa tapahtumaa järjestävää toimikuntaa, mutta toimii myös maskottina ja tuomarina.
– Tiesittekö, että Pääporolla on rajaton pisteidenantovalta?! Kannattaa siis etsiä Pääporo käsiinsä ja lahjoa hänet taivaisiin, tapahtuman verkkosivulla kerrotaan.
Arktiset rastit houkuttelevat väkeä kauempaakin
Oikeustieteen opiskelijoita edustava Saramo kertoo, että järjestäjiä jännitti etukäteen, sillä kilpailevia tapahtumia riittää.
Ensi viikolla Turussa järjestetään suurtapahtuma Pikkulaskiainen, johon osallistui viime vuonna 13 000 opiskelijaa. Poronkusemalla riittää silti vetovoimaa, ja yhtenä ässänä hihassa on monille eksoottinen ympäristö.
– Tuntuu, että pohjoinen sijainti ja tietynlainen arktisuus houkuttaa, Saramo sanoo.
Pohjoisen sääolot myös yllättävät monet osallistujat, sillä suuri osa osallistujista tulee Etelä-Suomesta.
– Moni ei välttämättä tule ajatelleeksi, että tulee oikeasti Lappiin ja että tapahtuma on pitkälti ulkotiloissa. Usein porukalla saattaa olla heikompaa varustusta, Saramo.
Siksi tapahtuman järjestäjät ovat verkkosivulla ja sosiaalisessa mediassa muistuttaneet lämpimästi pukeutumisesta.
Tänä viikonloppuna sää tosin kohtelee osallistujia lempeästi, sillä lämpötila pyörii nollan tuntumassa.