– Elämme epäjärjestyksen ja rauhattomuuden maailmassa.

Näin luonnehti tasavallan presidenttinä viikon päästä aloittava Alexander Stubb maailman tilaa eli tulevaa tehtäväkenttäänsä. Hän esitti arvionsa tiedotustilaisuudessa Münchenin turvallisuuskokouksessa viime viikolla.

Stubb arvioi, että kylmän sodan jälkeen elettiin kuvitelmassa, jossa koko maailma ottaa ihanteikseen liberaalin demokratian ja sosiaalisen markkinatalouden. Globalisaation ajateltiin kulkevan siinä mukana sopuisasti käsikynkässä.

– Tämä polku lähti sivuraiteille syyskuun 2001 terrori-iskuista ja kaikkein radikaaleimmin 24.2.2022, Alexander Stubb summasi Münchenissä.

Helmikuun 24. päivänä tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaan.

Venäjän häikäilemättömyys on yhdistänyt Eurooppaa ja länttä laajemminkin.

Venäjän vastainen pakoterintama on pysynyt varsin yhtenäisenä, joskin Unkari on herättänyt toistuvasti huolta asettumalla vastahankaan pakotteissa ja Ukrainan tukemisessa.

Suomi ja Ruotsi ovat hakeutuneet sotilasliitto Natoon, joka on näyttäytynyt ulospäin ehkä yhtenäisempänä kuin koskaan sitten kylmän sodan. Ruotsin Nato-jäsenyys on vielä sinettiä vailla juuri Unkarin pitkittäessä sen vahvistamista.

Yle haastatteli neljää ranskalaista kansainvälisen politiikan asiantuntijaa maailman murroksesta ja siitä, millaisen uuden maailmanjärjestyksen Ukrainan sota on luomassa.

Epävakaiden suhteiden maailma

Ranskalaistutkijat ovat Alexander Stubbin kanssa samaa mieltä siitä, että maailma on epävakauden tilassa.

– Epävakaus on jatkunut jo yli kymmenen vuotta, ja se syveni vuonna 2016 brexitin ja Donald Trumpin valinnan myötä, European Council on Foreign Relations -ajatushautomon (ECFR) johtaja Célia Belin sanoo.

Stubb luonnehti, että itä eli muun muassa Kiina, Venäjä ja Iran haastavat kansainvälisiä sääntöjä ja instituutioita.

Myös Belin näkee Kiinan, Venäjän ja nousevien talouksien horjuttavan tasapainoa. Maiden väliset suhteet muuttuvat tavallaan epämääräisemmiksi. Liittolaisuudet määräytyvät sen mukaan, mikä on kulloisenkin maan kannalta kulloinkin järkevää.

Alexander Stubb muotoilee asian niin, että tulevaisuudessa tulemme näkemään entistä enemmän epäpyhiä alliansseja sekä kahden tai kolmen maan välisiä alliansseja, jotka tehdään reaalipoliittisesta näkökulmasta.

– Se on vähän tällainen à la carte -maailma, Alexander Stubb arvioi Münchenissä.

Tämä näkyy nyt esimerkiksi siinä, että lännen eristämällä Venäjällä on kauppasuhteet Turkin, Saudi-Arabian ja Intian kaltaisten nousevien talouksien kanssa.

– Tämä mahdollistaa sen, että Venäjä voi rahoittaa sotaansa, Montaigne-instituutin erityisneuvonantaja Michel Duclos muistuttaa.

Länsi ei enää määrittele maailmanjärjestystä

Myös globaalin etelän maat kyseenalaistavat vanhat säännöt ja rakenteet, arvioi Stubb. Nämä maat ovat usein köyhiä. Niiden mahdollisuus vaikuttaa maailman kehitykseen on heikko, koska kansainväliset säännöt ja rakenteet ovat lännen luomia. Globaalin etelän näkemyksen mukaan näiden sääntöjen tarkoitus on taata lännen etuja maailmassa.

Kylmän sodan päättyminen mursi itä–länsi-jaon. Michel Duclos näkee, että nyt pohjoinen–etelä-jako on korvautumassa uudella tavalla hahmottaa maailmaa, jossa itä, länsi ja globaali etelä hakevat liittolaisuuksia.

Tämä puolestaan näkyy hyvin selvästi siinä, millä lailla idän suurvalta Kiina hakee kumppanuuksia. Huomattava on, että Kiina on jo reilusti yli sadan Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan maan tärkein kauppakumppani.

Lisäksi juuri tällä hetkellä liittolaisuussuhteita määrittää toinen käynnissä oleva sota eli Gazan sota.

Monelle lännen ulkopuoliselle maalle on epäselvää, mikseivät Yhdysvallat ja Eurooppa ole Venäjän tuomitsemisen tavoin yhtä hanakasti tuomitsemassa Israelin rajuja kostotoimia Gazan palestiinalaisia kohtaan. Länsi nähdään kaksinaamaisena.

Venäjä on luonnollisesti pyrkinyt globaalissa etelässä voimakkaasti vahvistamaan tätä tulkintaa ja saamaan sen yleisesti hyväksytyksi kehyskertomukseksi.

Näissä kehityskuluissa kulminoituu se, että lännellä ei ole enää samanlaista sananvaltaa maailman tapahtumien määrittelyssä kuin sillä on aiemmin ollut.

– Historia on ollut lännen kirjoittamaa. Se aika on ohi, Célia Belin tiivistää.

EU on yhtenäinen – poikkeuksena Unkari

Suomen kannalta on kaikkein olennaisinta, miten Eurooppa ja EU löytävät paikkansa muuttuvassa maailmassa ja mikä on Naton tuleva rooli.

EU:n yhtenäisyys on Venäjän uhan edessä tiivis – Unkari tietysti poikkeuksena. Unkarin johtaja Viktor Orbán vaikuttaa olevan Venäjän presidentin Vladimir Putinin äänitorvi EU:n sisällä.

Venäjä toimittaa Unkarille öljyä ja kaasua, ja vastalahjaksi Orbán on toistuvasti jarruttanut Ukrainan tukemista. Unkaria on uhattu menettelyllä, jossa se suljettaisiin ulos EU:n päätöksenteosta. Moni näyttäisi Unkarille lopullisesti ovea.

– Niin ilkimys kuin Unkari EU:ssa onkin, niin on ehkä parempi, että se on sisällä kuin ulkona. Ehkei Unkari ole ilkimys lopullisesti, Célia Belin sanoo.

Unkarin käytös on kummajainen myös Nato-jäsenenä. Monet tutkijat aiheellisesti kysyvät, voiko Unkari olla liittokunnan jäsen, jos se pelaa Venäjän pussiin.

– Unkarin täytyy pohtia, onko sen turvallisempaa olla EU:n ja Naton ulkopuolella. Jos vastaus on kyllä, Unkarin täytyy tehdä itse johtopäätöksensä, Ranskan ulkopoliittisen instituutin IFRI:n johtaja Thomas Gomart muotoilee.

Sisäisesti EU on siis tiivistynyt Venäjän hyökkäyssodan vuoksi. Sota on samalla kirkastanut asioita eurooppalaisten silmissä. Euroopan geostrateginen painopiste on liikahtanut kohti itää. Puola, Baltian maat ja Pohjoismaat muodostavat nyt vahvan etuvartion kohti Venäjää.

– Venäjää pidetään nyt yksiselitteisesti uhkana. Niin ei ennen hyökkäyssotaa ollut, ECFR:n Venäjä-asiantuntija Marie Dumoulin sanoo.

Toinen silmiä avaava asia liittyy ydinaseisiin.

– Naapuriinsa hyökännyt Venäjä on myös uhannut käyttää ydinaseita. Sekin on ollut ennenkuulumatonta.

Marie Dumoulin huomauttaa, että eurooppalainen konsensus löytyi Venäjän uhkan edessä lopulta helposti, mutta se löytyi oudolla tavalla.

– EU toimii nyt ilman johtajaa ja se on uutta. Toivottavasti se onnistuu jatkossakin, Dumoulin sanoo.

Toisaalta Etelä-Euroopan näkövinkkelistä Ukraina näyttää osin kaukaiselta sodalta. Välimeren maissa nähtäisiin kernaasti samaa eurooppalaista yhtenäisyyttä meren etelärannalta Eurooppaan kohdistuvan siirtolaisuuden hoitamisessa.

Trumpin valinta olisi uhka Euroopalle

Yksi kohtalonkysymys Euroopan kannalta on tietenkin Nato, sen tulevaisuus ja Yhdysvaltain presidentinvaalien kytkeytyminen siihen.

On hyvin mahdollista, että republikaanien presidenttiehdokas ensi marraskuun Yhdysvaltain presidentinvaaleissa on Donald Trump. Edellisellä presidenttikaudellaan 2016–2020 hän vähätteli toistuvasti sekä EU:n että Naton merkitystä.

Kaikki haastatellut kansainvälisen politiikan asiantuntijat pitävät Trumpin valintaa uhkana Euroopalle.

– Jos hän palaa valtaan, hän on paljon paremmin valmistautunut kuin edellisellä kerralla. Hänellä on suunnitelma. Sellaista hänellä ei ollut vuonna 2016, IFRI:n johtaja Thomas Gomart sanoo.

Trump ei luota monenkeskisyyteen eikä kansainväliseen sopimuspohjaisuuteen saati kansainvälisiin instituutioihin. Hän tahtoo kahdenvälisiä sopimuksia.

Vastikään hän kehuskeli kampanjatilaisuudessaan sanoneensa merkittävälle eurooppalaiselle johtajalle, että jos Venäjä hyökkää, Yhdysvallat ei tule Naton viidennen artiklan mukaisesti apuun, ellei Euroopan maa ole satsannut sovitusti rahaa puolustukseensa.

Niinpä Euroopassa ihmetellään nyt sitä, mitä Trumpin mahdollinen paluu Yhdysvaltain johtoon merkitsisi.

Célia Belin arvioi, että Trumpin korvaan kuiskutellaan Naton kutistamista minimiin ja amerikkalaisten joukkojen vetämistä pois Euroopasta. Euroopan puolustus halutaan sälyttää eurooppalaisten harteille.

– Kaiken kaikkiaan transatlanttisista suhteista tulisi hyvin vaikeita, Célia Belin otaksuu.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on korostanut toistuvasti Euroopan oman puolustuksen tärkeyttä ja sitä, ettei Eurooppa olisi niin riippuvainen Yhdysvaltain sotilaallisesta avusta.

Montaigne-instituutin neuvonantaja Michel Duclos ei usko Euroopan täydelliseen puolustukselliseen itsenäisyyteen, mutta iso muutos on ovella.

– Naton eurooppalainen pilari vahvistuu ja Yhdysvaltain kontolle jää ydinasepelote. Tämä on varmaan se suunta, mihin olemme menossa.