Lapin presidentinvaalivalvojaisissa koettiin tasapuolisesti sekä ilon että pettymyksen hetkiä.

Kokoomuksen valvojaisiin Rovaniemen Santa Claus -hotelliin oli saapunut kolmisenkymmentä Alexander Stubbin kannattajaa.

Kokoomuksen Lapin piirin puheenjohtaja Riitta Savukoski sanoo, että Stubbia kiinnostavat myös lappilaisten asiat.

– Turvallisuus on ykkösasia, sillä meillä on paljon yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Alexia turvallisuus huolettaa niin kuin meitä kaikkia, Savukoski toteaa.

Hän kertoo, että Stubbille avautuivat vaalikampanjoinnin aikana muun muassa Lapin pitkät välimatkat. Savukoski aikoo viedä tulevalle presidentille viestiä myös muun muassa Lapin elinkeinorakenteesta, kuten matkailun tärkeydestä.

– Tätä sanomaa meidän pitää viedä presidentille. Toki myös kaivosasiat puhuttavat lappilaisia. Näitä asioita hän pääsee edistämään siten, että koko Suomen etu pääsee esille.

Vihreät kysymykset nousussa Lapissa

Pekka Haavisto voitti täpärästi Lapin äänet ja oli esimerkiksi Rovaniemellä ja Kemissä suositumpi ehdokas. Länsi-Lapin Kolari oli itse asiassa koko maan haavistolaisin kunta.

Lapin vihreiden toiminnanjohtaja Ella Partaselle Haaviston niukka tappio oli pettymys. Kannatusmittauksissa Haaviston suosio nousi viime metreille saakka.

– Elämme jotenkin erikoisia maailmanpoliittisia aikoja. Olisin toivonut, että maatamme johtaisi Pekka Haavisto, jolla on tosi vahva ulko- ja turvallisuuspoliittinen osaaminen eri konfliktialueilta ja rauhan kysymyksissä.

Partanen toteaa, että seuraavan kuuden vuoden aikana turvallisuuskysymykset ovat vahvasti esillä.

– Olisi hyvä, jos presidentillä olisi niin vahva osaaminen kuin Pekka Haavistolla.

Vaikkei presidentinvaalin tulos kerro välttämättä vihreiden kannatuksesta Lapissa, uskoo Partanen, että myös pohjoisessa vihreät teemat ovat nousussa.

– Ilmastonmuutos ja luontokato arktisella alueella herättävät huolta Lapissakin, ja nämä teemat ovat vihreillä vahvoja.

”Karismaattinen keulakuva, mutta arvomme eivät kohtaa”

Rovaniemellä ystävänsä kanssa iltaa istunut Jukka Tervaskanto iloitsi tuoreeltaan vaalituloksesta.

– Äänestin Stubbia, jolla on jämerä kansainvälinen kokemus. Hän varmasti edustaa Suomea parhaiten kaikista kandidaateista, jotka presidentiksi pyrki.

Tervaskanto ajattelee, että Lapin merkitys on tulevalla presidenttikaudella entistä suurempi.

– Lappilaiset ovat keskeisessä roolissa Suomen Nato-jäsenyyden ja DCA-sopimuksen myötä, hän arvioi.

Niin ikään rovaniemeläinen Milla Kilpeläinen suhtautuu uuteen tasavallan presidenttiin varauksellisesti.

– Hän on karismaattinen keulakuva, mutta arvomme ja mielipiteemme eivät kohtaa.

Stubbille Kilpeläinen lähettää seuraavat terveiset:

– Pidetään huoli Suomen kansasta ja muistakin kansoista. Huolehditaan myös vähävaraisten ja vähemmistöjen asioista.