Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Kun ensimmäiset tiedot islamistisen terroristijärjestö Hamasin hyökkäyksestä tulivat, ajattelin, tämä on hirveää, ja tästä tulee vielä hirveämpää. Olin valitettavasti oikeassa.
Sota Gazassa on jatkunut nelisen kuukautta eikä loppua näy. Eikä sota sittenkään lopu, kun aseet joskus vaikenevat – ei varsinkaan Lähi-idässä. Tilanteeseen vaikuttavat edelleen kaikki alueella käydyt muut sodat ja konfliktit seurauksineen.
Gaza repii koko ajan jakolinjoja niin ihmisten kuin valtioidenkin välille. Tilanteesta kiivaillaan diplomaattien pöydissä ja työpaikkojen kahvihuoneissa.
Kumpikin osapuoli kiihkoilee omien näkemysten levittämisessä – ja toista mieltä olevien väärinymmärtämisessä. Sota on ollut yhtä disinformaation juhlaa. Omaan näkemykseen sopivaa kuvaa on jaettu sen enempää miettimättä. Venäjäkin on hyödyntänyt tilaisuutta ja lietsoo tilanteen avulla eripuraa.
Myös antisemitismi on nostanut rumaa päätään eri puolilla maailmaa. Tämä ikuisen oloinen paha kytkee keskustelun historiallisiin hirmutekoihin ja lisää kiivailun kierroksia edelleen.
Suomen hallituksen reagoinnissa voi nähdä paluun niin sanottuun ulkopoliittiseen ”realismiin”. Kylmän sodan aikana Suomi katsoi usein muualle, jos se vain tuntui yhtään tarpeelliselta. Ja niin se teki nytkin äänestäessään tyhjää, kun YK:ssa käsiteltiin tulitaukovaatimusta.
Arvopohjaisen ulkopolitiikan aikakautena työhönsä kasvaneille ulkoministeriön työntekijöille Suomen linja Gazan konfliktissa on vastenmielinen. He eivät halunneet katsoa vain poispäin, vaan kirjelmöivät asiasta ministerille. Ulkoasiain ammattilaiset muuallakin ovat nyt lähteneet haastamaan päättäjiä. Kritiikin kohteena on politiikan linja, joka antaa Israelin hallituksen toimia Gazassa käytännössä vapaasti.
Kun keskellä siviilejä käytävä sota vain jatkuu ja jatkuu, on EU:n ja Suomenkin mitta tullut vihdoin täyteen. Linjan korjaamisen taustalla lienee havainto, että Israel ei voi käytännössä voittaa tätä sotaa. Voitto vaatisi Hamasin totaalista kukistamista ja tilanteen palauttamista johonkin aiempaan suhteellisen rauhan tilaan.
Israelin puolelta sotaa johtaa laitaoikeistolaisista puolueista koostuva hallitus. Se horjahteli viime vuonna valtavien mielenosoitusten edessä. Hamasin hyökkäys yhdisti israelilaiset, mutta pääministeri Benjamin Netanjahun poliittisen uran loppu häämöttää silti edessä.
Hänen vahtivuorollaan Israel koki koko historiansa tuhoisimman terrori-iskun. Netanjahulla ja hänen hallituskumppaneillaan on kuitenkin vielä mahdollisuus edistää sodan keinoin siirtokuntien rakentamista palestiinalaisalueille. EU ja YK pitävät toimintaa laittomana.
Sotaa poliittisella tasolla johtavatkin nyt molemmin puolin toisiaan äärimmäisesti vihaavat kiihkoilijat.
Juuri nyt uskaltaa tuskin kuvitella, mitä tapahtuu noin kahdelle miljoonalle gazalaiselle, ja miten he suhtautuvat tilanteeseen tulevina vuosikymmeninä. Voidakseen uskoa rauhaan, ihmisellä on oltava uskoa omaan tulevaisuuteensa ja turvallisuuteensa. Tämä pätee sekä juutalaisiin että palestiinalaisiin.
Gazan sodalla on viheliäisiä heijastusvaikutuksia. Kun Yhdysvallat on tukenut käytännössä ehdoitta Israelia, niin palestiinalaisten puolelle asettuneiden keskuudessa koko Yhdysvaltain johtama leiri asettuu vastapuoleksi. Esimerkiksi Ukrainan on turha enää odottaa merkittävää tukea omalle sodalleen Venäjää vastaan Afrikan ja Aasian mailta.
Ja toisekseen – lännen demokratioiden on Israelin hyökkäyksen tukemisen jälkeen vaikea vedota kansainvälisen politiikan areenoilla moraaliin. Siksi on hankalaa houkutella köyhiä etelän maita autoritaarisuuden vastaiseen rintamaan Kiinaa tai Venäjää vastaan.
Gazan taistelujen kaiku voi ratkaista myös Yhdysvaltain tulevan suunnan. Istuvan presidentin Joe Bidenin potentiaalisissa äänestäjissä on paljon niitä, joille Valkoisen talon toiminta tilanteessa on ollut raju pettymys. Marraskuun presidentinvaaleissa ratkaisu tapahtuu todennäköisesti pienellä erolla noin puolen tusinan osavaltion sisällä. Jos Bideniä normaalisti kannattavat nuoret tai arabitaustaiset äänestäjät jäävät niissä merkittävissä määrin kotiin, se voi tehdä Donald Trumpista voittajan.
Gaza vaikutuksineen jää pitkäksi aikaa märkiväksi avohaavaksi kansainvälisen yhteisön kylkeen.
On ollut hämmentävää seurata, millä kiihkolla myös tavalliset suomalaiset nimittelevät tässä asiassa toisiaan. Arkisissakin yhteyksissä kiivaillaan, kuka on tilanteessa oikeassa tai ainakin vähemmän väärässä. Nämäkin yhteenotot ovat merkki siitä, että Lähi-itää jo kauan myrkyttänyt viha valuu nyt kaikkialle.
Maailma tarvitsee kipeästi oikeudenmukaista rauhaa Lähi-itään.
Janne Riiheläinen
Kirjoittaja turvallisuuspolitiikan riippumaton tarkkailija, joka on itselleen epätyypillisesti miettinyt Gazan tilannetta paljon, mutta puhunut siitä vähän.