Republikaanien presidenttiehdokkaiden mielipidemittauksia johtanut Yhdysvaltain ex-presidentti Donald Trump on voittamassa esivaalit New Hampshiren osavaltiossa, ennustavat muun muassa uutistoimisto AP ja uutiskanava CNN.

Hieman keskiyön jälkeen Yhdysvaltain aikaa äänistä oli laskettu noin 82 prosenttia. Trump oli saamassa äänistä noin 54 prosenttia, ainoa kilpakumppani Nikki Haley noin 43 prosenttia.

Entisen presidentin ainoa jäljellä oleva kilpakumppani, Yhdysvaltain entinen YK-lähettiläs Nikki Haley kommentoi tilannetta osavaltion pääkaupungissa Concordissa.

– Kisa ei ole lähellekään ohi, Haley sanoi kannattajilleen.

Haley: Trumpin nimeäminen presidenttiehdokkaaksi tarkoittaisi Bidenin voittoa

Haley onnitteli Trumpia voitosta, mutta sanoi jatkavasta taistelua ja haastoi entisen presidentin väittelyyn. Haley hyökkäsi Trumpia vastaan väittämällä, että Trumpin nimeäminen puolueen ehdokkaaksi johtaa Joe Bidenin voittoon.

– Huonoiten peitelty salaisuus politiikassamme on se, miten kovasti demokraatit haluavat olla Donald Trumpia vastaan vaaleissa. Trumpin nimittäminen (ehdokkaaksi) on voitto Bidenille, Haley sanoi vaalivalvojaisissa.

Voittopuheessaan Trump sanoi kannattajilleen, että entisellä Etelä-Carolinan kuvernöörillä Haleylla oli ”todella huono ilta”, kertoo uutiskanava CNN. Trump myös muistutti, että Haley jäi kolmanneksi Iowan vaalikokouksissa viime viikolla.

Floridan kuvernööri Ron DeSantis jättäytyi republikaanien kisasta viikonloppuna, vaikka hän peittosi niukasti Haleyn ensimmäisessä esivaalissa Iowassa viime viikolla.

Esivaalikierroksen aloittavat pienet osavaltiot ovat merkittäviä, koska selvät voitot alussa siivittävät menestystä myös myöhemmin.

Yhdysvaltain istuva presidentti Joe Biden taas on voittamassa osavaltion demokraattien esivaalit, ennustavat muun muassa uutiskanavat CNN ja NBC News.

Bidenin nimeä ei todellisuudessa löytynyt demokraattien esivaalilistoilta New Hampshiressa. Äänestyslipukkeista löytyi kuitenkin 21 ehdokkaan lisäksi mahdollisuus kirjoittaa oman ehdokkaan nimi ja Bidenin tukijat saattoivat käyttää tätä mahdollisuutta presidentin äänestämiseksi.

Voitto on kuitenkin CNN:n mukaan pitkälti symbolinen, sillä Biden ei ollut virallisesti rekisteröitynyt ehdolle New Hampshiren esivaaleihin. Tapauksen taustalla on kiista demokraattipuolueen laatimasta esivaalikalenterista, jota osavaltio uhmasi. Bidenilla ei käytännössä ole varteenotettavia vastustajia demokraattien ehdokaskilvassa.

Lähteet: AP, AFP ja STT.

Juttua päivitetty 24.1.2024 kello 6.32 Juttua päivitetty Haleyn ja Trumpin kommenteilla.

Juttua päivitetty 24.1.2024 kello 7.54 Juttuun päivitetty ääntenlaskun tuore tilanne.