Talviaika tarkoittaa flunssakautta, eikä tämä vuosi ole poikkeus.
Vaasan keskussairaalassa on huomattu ihmisten hakeutuvan hoitoon nyt infektioiden vuoksi. Paine on kasvanut sekä päivystyksessä että vuodeosastoilla.
Tartuntatautien ylilääkäri Silvia Grönroos-Pada kuvailee tilannetta kuitenkin normaaliksi vuodenaikaan nähden.
Tällä hetkellä esiintyy pääasiassa covid-19-, kausi-influenssa- ja RS-virusta. Influenssa- ja koronavirus sairastuttavat vakavammin yleensä vanhuksia ja RS-virus lapsia.
Koronavirusta ei enää pidetä yleisvaarallisena tartuntatautina, joten siihen tulee suhtautua ohjeistuksien mukaan samalla tavalla kuin muihinkin tartuntatauteihin.
Ohjetta noudatetaan myös suurelta osin sairaaloissa. Oireiset ihmiset testataan, jotta saadaan selville, mistä on kyse.
– Hoidamme potilasta omassa huoneessa tai eristyksissä, jotta infektio ei leviäisi muihin potilaisiin ja henkilökuntaan.
Rokote ei suojaa kaikilta infektioilta
Koska epidemia on vielä käynnissä, on Grönroos-Padan mukaan vielä liian aikaista sanoa, millainen vaikutus influenssarokotteilla on ollut kausi-influenssaan.
– Rokote on hyvä, mutta on selvää, että se ei suojaa kaikilta infektioilta. Jos saa tartunnan rokotteesta huolimatta, on se yleensä lievempi.
Grönroos-Pada ei ole huomannut, että alueella olisi laajemmin vatsatautia liikkeellä.
– Meillä on ollut päivätoimintayksiköitä, joissa on ollut epidemioita, mutta muuta en ole juuri kuullut en edes kouluista tai päiväkodeista.