DES MOINES, IOWA Kun republikaanien esivaalien äänet oli Iowassa laskettu, entinen presidentti Donald Trump oli odotetusti selvä voittaja.
Trump voitti noin puolet osavaltion äänistä, ja toiseksi yltänyt Floridan kuvernööri Ron DeSantis viidenneksen. Aivan DeSantisin kannoilla oli kolmanneksi yltänyt Nikki Haley. Nuori ja räväkkä Trumpin linjaa tukeva Vivek Ramaswamy ylsi noin seitsemän prosentin kannatukseen, mutta ilmoitti päättävänsä vaalikampanjansa pian tuloksen selvittyä.
Koko maan huomio oli juuri Haleyn kannatuksessa, sillä hän edustaa jäljellä olevista republikaaniehdokkaista ainoana selvää vaihtoehtoa Trumpille. Vaikka Haley oli osa Trumpin hallintoa tämän YK-lähettiläänä, Etelä-Carolinan entinen kuvernööri on erottunut keskilinjan republikaaneja miellyttävänä ehdokkaana.
Esivaalin tulos näytti jälleen kerran, että Trump pitää puoluetta tiukassa otteessaan. Isompi kysymys on, onko syy siihen Trumpin pitävä suosio vai republikaanipuolueen pelokkuus.
Trumpille vaalitulos oli hyvä paitsi numeroissa, myös laadussa. Hän kasvatti kannatustaan vuoden 2020 vaalitulokseen verrattuna noin neljänneksessä osavaltion piirikunnista.
Se kertoo äänestäjien uskollisuudesta ja vaalikoneiston kyvykkyydestä. Edes Iowan pureva pakkanen, liukkaat tiet, tai Trumpin oikeustaistelut eivät karkottaneet kantansa valinneita äänestäjiä. Iowan esivaaleissa äänestäjien täytyy saapua paikalle äänestyspaikoille ja osallistua vaalikokoukseen, ja niin Trumpin äänestäjät tekivät.
Toisaalta myös vaalikoneisto oli onnistunut. Tätä kirjoittaessa tarkat tiedot äänestäjäkunnasta vielä uupuvat, mutta Trump näyttää käännyttäneen uusia äänestäjiä puolelleen. Juuri ensikertaa äänestävät iowalaiset olivat Trumpin vaalityöntekijöiden tärkeimpiä kohderyhmiä, ja heidän tavoittamisensa näyttää onnistuneen.
Vaali-illan puheessaan totuttua kesympi Trump kiitteli paitsi perhettään, myös eri tason tukijoitaan ja kampanjakoneistoaan, ihan syystä.
Puheessaan Trump kiitti myös muita ehdokkaita mukavasta kampanjasta. Ja ihan syystä - sekä Ron DeSantis että Nikki Haley näyttävät pilanneen omat mahdollisuutensa voittoon, jotta Trump ja tämän tukijat eivät suuttuisi.
Republikaanien esivaalitaistelua on sen lähtölaukauksesta asti leimannut jo Yhdysvaltain politiikasta tuttu ilmiö, eli Trumpin pelko.
Sekä Ron DeSantis että Nikki Haley ovat yrittäneet kampanjansa aikana esittää olevansa vaihtoehtoja Trumpille kritisoimatta entistä presidenttiä kunnolla.
Ehdokkaat ovat välttäneet puhumasta siitä, että kyseessä on entinen presidentti, joka säilöi huippusalaisia asiakirjoja huithapelisti omaan kartanoonsa, konkreettisesti vaarantaen kansallisen turvallisuuden.
He eivät myöskään ole puhuneet siitä, että kyseessä on presidentti, joka aloitti demokraattisen järjestelmän kyseenalaistamisen systemaattisesti jo ennen vuoden 2020 vaaleja. Sama entinen presidentti, joka yllytti kannattajansa marssimaan kongressitalolle loppiaisena 2021. Trumpin kannattajat tunkeutuivat Capitoliin päättäjien valmistautuessa vahvistamaan Joe Bidenin vaalivoiton ja väkivaltaisuuksissa kuoli viisi ihmistä.
Juuri tästä syystä ainoa Trumpia kampanjansa aikana suoraan kritisoinut ehdokas, Chris Christie, ei pudottautuessaan kisasta viime viikolla suositellut äänestäjilleen ketään. Hänen mukaansa äänestäjille ei voi suositella ehdokkaita, jotka eivät suoraan sano että Trump ei ole presidenttikelpoinen.
Aivan viime metreillä sekä DeSantis että Haley heräsivät yhteen tosiasiaan: jos kampanjoit olevasi vaihtoehto mutta et perustele miksi vaihtoehto tarvitaan, argumentti jää ontoksi.
Viikonlopun vaalitilaisuudessaan Ron DeSantis hyökkäsi arasti Trumpia vastaan sanomalla, että jos Trump on ehdokas, hän ajaa omia etujaan. Haley taas on vihjaillut pehmeästi, että jos Trump on puolueen ehdokas, ”sama vanha meininki jatkuu”, sanomatta kuitenkaan ihan suoraan mitä tuo sama vanha tarkoittaa ja miksi äänestäjien pitäisi olla siitä huolissaan.
Kiertelyn ja vaikenemisen kulttuuri johtaa siihen, että puolue ei käy keskustelua Trumpin vaalikelpoisuudesta ääneen. Se vaikuttaa suoraan äänestäjien käyttäytymiseen.
Trumpin nousun aikana puhuttiin hiljaisista Trump-tukijoista, jotka eivät kertoneet äänestävänsä Trumpia kovaan ääneen mutta äänestivät kuitenkin. Nyt asetelma on toinen, ja hiljaa ovat keskilinjan republikaanit.
Iowan vaalitilaisuudessa jossa Ylen tiimi seurasi äänestystä pari äänestäjää kertoi aikovansa äänestää Haleyta, mutta ei halunnut antaa asiasta haastattelua. Yksi nainen totesi, että se voisi olla haitallista hänen yrityksensä asiakassuhteille, joten on parempi äänestää hiljaa.
Yksi vaalipiirin republikaanijohtajista, Nikki Haleyn taakse asettunut Terry Rich, sanoi suoraan ettei ole halunnut kertoa kannastaan kovaan ääneen amerikkalaismedioissa. Se voisi johtaa omalla poliittisella uralla ongelmiin.
Yksittäisiä äänestäjiä on hankala syyttää pelokkuudestaan. Trumpin kosto on ajanut useiden tavallisten ihmisten elämät raiteiltaan. Maailman vaikutusvaltaisimmassa pestissä toiminut mies on yllyttänyt kannattajansa milloin paikallispoliitikkojen, milloin äänestysvirkailijoiden perään.
Republikaanijohto ei ole missään vaiheessa näyttänyt julkisesti halua irrottautua Trumpista. Puolue-eliitin toiveet näkyvät lähinnä Nikki Haleyn kampanjalle tulvivina lahjoituksina.
Se ei välttämättä ole voittava strategia. Tulevalla republikaaniehdokkaalla on marraskuun vaaleissa vastassaan Biden, joka on mielipidemittauksissa istuvaksi presidentiksi harvinaisen epäsuosittu ja heikko ehdokas.
Kyselyiden perusteella on selvää, että Haley olisi Bidenille kaikista kovin vastus. Haley vetoaa myös sitoutumattomiin ja demokraattiäänestäjiin, ja ennen kaikkea lähiöiden naisiin – ja juuri he ovat olleet muutamien viime vaalien aikana hyvin ratkaiseva äänestäjäryhmä.
Haleylla ei silti ole Trumpin rinnalla mahdollisuuksia. Republikaanien ehdokas valitaan republikaanien esivaaleissa.
Ilman kunnollista keskustelua Trumpille ei ole todellista haastajaa.
Korjaus 25.1. kello 9.35: Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että Trump kehotti kannattajiaan väkivaltaisuuksiin Capitolin valtauksen yhteydessä.